tiistai 31. joulukuuta 2013

Fiiliksiä

Kun tätä kirjotan niin pian Suomessa heräätte Uuden Vuoden aattoon. Kyllähän mäkin huomenaamuna siihen herään. En jotenki tajunnu että se on nytte. Mutta onhan se. Huominen ei tuu mulla eroamaan mistään muistakaan päivistä, se vaan sattuu olemaan tokavika lomapäivä. Me ei perheen kanssa olla tekemässä mitään. Dadilta kysyin suunnitelmista niin se vaan nauro ja sanoi menevänsä kymmeneltä nukkumaan, niinkun joka ilta. Mua vähän pelottaa mihin mun ajatusmaailma mut tulee johdattamaan huomenna. Kuitenkin tiedän koko ajan että Suomessa kaverit ja porukat kerääntyy yhteen ja juhlii ja pitää hauskaa. Ja mä nyhjään sohvalla. Ja Jessekin ihmetteli mitä tekee kello 12. Niin, sitä samaa mäkin ihmettelen. Sikäli haluaisin että ois jotain tekemistä huomenna että ei pääsis möröt mylläämään aivokuopassa.

Joku saattaa ihmetellä että miksen vietä huomista sitten kavereitten kanssa. Siitä löytyykin toinen ongelma. En oo vieläkään, näissä neljässä kuukaudessa, onnistunut luomaan ystävyyssuhteita jotka sisältäisivät mahdollisuuden vaan soittaa jollekkin että hei mennään ja tehään ja sitte mennään ja tehään. Koko tän neljä kuukautta oon joutunu olemaan ihan ylisosiaalinen, mikä ei oo mua. Tavoitteena saada kavereita. No siihen maaliin olen päässyt, kyllä, kyllä mulla kavereita täällä on. Mutta ystävät on eri asia. Williamsburg on pieni paikka tuhannella kolmellasadalla asukkaallaan. Koulussa seniorit koostuu muutamasta kymmenestä oppilaasta ja aika lailla kaikki ikäluokat on kavereita keskenään. Nää on kaikki nää vuodet ollut yhdessä, kokenut yhdessä ja kasvanut yhdessä. Niillä on tiivis yhteisö. Ei oo ihan helppo nakki vaan yrittää päästä mukaan siihen yhteisöön minkä luomiseen on näilläkin mennyt monta vuotta. Olen vain vaihtari, joka ei puhu täydellisesti samaa kieltä, ja joka kuitenkin puolen vuoden päästä lähtee takasin valtameren taakse mistä on tullutkin.

Joululoman alkaessa vietin parikin päivää kavereitten kanssa, mentiin Natalien luokse ja katottiin leffoja ja naurettiin. Silloin tuntui että tää on sitä mitä mä oon odottanutkin. Mutta jotta jotain tommosta vaihtarille tapahtuu, täytyy siinä takana yleensä olla oma aktiivisuus. Itse koulussa kuulin puhuttavan joululoman alkamispäivänä porukan kerääntyvän niin kysyin voinko itsekin tulla ja ihmiset ilomielin otti vastaan. Mutta ei vaan ilmeisesti tajunneet itse kutsua.
Kuten sanoinkin, niin se ylisosiaalisuus ei vaan oo osa mun luonnetta ja on ollu välillä aika vaikeeta sisäistää, että välillä vaan on pakko tehdä asioita jotka taistelee omaa luonnetta vastaan, pakko siksi että se mitä todennäköisimmin tekee elämästä vähän helpompaa. Oon myöskin tosi huono pitämään yhteyttä, joten esimerkiks tänkään loman aikana en koulukavereista oo kuullu mitään. Tulikin tosta yhteydenpidosta mieleen että esimerkiks kahen mun parhaan ystävän kanssa en ollu ku pari kertaa viestitelly koko täälläolon aikana ja joku viikko sitten kun skypetettiin ni juttu jatko siihen mihin jäiki. Ko. ystävät sain vuoden sisällä ja meistä tuli huippuläheisiä, sielunsiskoja. Toinen kolmikko koostuen parhaista ystävistä multa löytyy ja ala-asteen ajoista. Enpä niidenkään kanssa oo paljoa yhteyksissä oltu mutta ei se meidän ystävyyssuhdetta mihinkään heikennä. Mä tiedän sen. Timantteja ne on kaikki.

Uusi vuosi vaihtuu ihan hetken päästä. Mulla on jonkunlaisia odotuksia että tää lähtis tästä parempaan suuntaan. Ei nytkään mikään huonosti ole mutta ainahan vois asiat paremminkin olla, vai mitä? Useimmiten kuulen että vaihtarilla kevätaika on sitä parasta aikaa ja menee ohi hujauksessa. Pähkäilen voisko niin käydä munkin kohdalla. Ei siis sillä että haluaisin minkään hetken menevän hujauksessa mutta että olis niin hyvä olla että aika tuntuis menevän nopeasti. Nyt mua harmittaa että en oo missään koulun joukkueessa. Talvilaji on koripallo ja sitä en ole koskaan pelannut. Ois ollu ihan mielenkiintosta koittaa mutta jotenki olin pihalla ja myöhässä kaikkie niitten juttujen kanssa että ei sitä kerenny pahemmin muuta kun muutaman kerran ajatella. Oon toki Library Clubissa ja Ski Clubissa. Ski Clubin kanssa mennään Tammikuun aikana neljä kertaa laskettelemaan, sitä odotan innolla, rakastan laskettelua!! Pitäis varmaan ne toppahousut hankkia jostain reilu viikon sisällä.. Ski Clubin kanssa on myöskin tarkotus lähteä jollekkin vklp kestoiselle laskettelureissulle, todennäkösesti West Virginiaan. Toivottavasti toteutuisi. Ja Library Clubilla on suunnitteilla lähteä New Yorkiin myöhemmin keväällä. Ja myöskin bandin kanssa johonkin. Mikään ei ole siis varmaa, mutta oletettavaa on että edes joku noista reissuista onnistuu. Joten siinä jo aika paljon mitä odottaa. Keväturheilut tytöille ovat yleisurheilu ja softball. Mulla on hirveet vaikeudet päättää kumpaan menen, koska softballia ois ihan huippua päästä kokeilemaan mutta kaikki sanoo ei kannata. Ja yleisurheilu lajina ei niin paljoa kiinnosta mutta siellä ois kaikki parhaat tyypit. Mutta anyway, tulee olemaan aika paljon tekemistä niin silläkin perustein toivon että aika ois parempaa.

Täällä aina pahan päivän tai hetken pelastuksena mulla on hostvanhemmat. Niitä en voi varmaan ikinä tarpeeks kiittää. Ovat vaan ihan huippuja. Kaikkihan aina sanoo että joulunaika on vaikeinta aikaa vaihtarille. En oikein tiedä mikä mun kanta on tästä, ei nyt mitään epätoivosia ikäväkohtauksia oo tullut muistaakseni missään kohtaa täällä. Mutta kyllä mä luulen että enemmän oon ikävöiny nyt viimeaikoina, kun mitä aikasemmin. Yks ilta olin mun huoneessa yksin melkeen pari tuntia, ihan hyvä fiilis oli siis, olin vaan jumittunut sinne. Dad tuli istumaan mun sängyn reunalle ja kysy onhan kaikki hyvin ja puhu sitten niistä mitä vaihtarivalmennuksissa on sanottu. Että joulu on rankkaa aikaa ja ei pitäis istua yksin huoneessa ja vastaavaa. Sanoi myös että ymmärtää täysin että tarviin omaa aikaa mutta halus vaan varmistaa että kaikki on hyvin. Tuli jotenki niin hyvä mieli, tiedän että ne oikeesti välittää.

Kiteytyksenä tähän epämääräiseen tekstiin voisin vaan sanoa että tää aika täällä on ollut hyvää. Oon päässyt vihdoin elämään mun suurta, pitkäaikaista unelmaa ja siitä oon koittanu nauttia parhaani mukaan. Vaikeilta hetkiltä ei oo säästytty mutta hyviä on silti ollut rutkasti enemmän. Ei tätä turhan helpoks oo tarkotettu mutta ei se mahdotontakaan ole. Tää kokemus on saanut mut arvostamaan pieniä asioita niin paljon enemmän ja kasvattanut mulle kyvyn katsoa mitä tahansa useammasta näkökulmasta. Mä en halunnut asettaa mitään ennakkoluuloja ennen tänne tuloa ja se on varmasti helpottanut sopeutumista huomattavasti. Vaihtarivuosi ei voi kenellekkään olla sitä mitä siitä olettaa. Mä oon onnellinen täällä, tässä perheessä, tässä yhteisössä, mut silti mä tiedän että jotain tästä puuttuu. En oo ihan varma mitä se on, mutta musta tuntuu että jos löydän sen puuttuvan palan ja osaan loksauttaa sen kohdalleen, pystyn varmasti olemaan vielä paljon onnellisempi. Toivon vaan että löytäisin sen ajoissa, ennen ku kaikki on ohi ja pelkkä muisto vain. Mutta sitä ei pidä murehtia nyt. Nyt elän tätä hetkeä ja nautin siitä, uusi vuosi tuokoon uudet kujeet itse kullekkin!

Onnellista ja tsempintäyteistä uutta vuotta kaikille maailman vaihtareille! Samassa tilanteessa kun ollaan niin kyetään todennäköisesti jakamaan niin hyvät kuin huonotkin tunteet ja tiedän ettei tsemppiä voi koskaan olla liikaa. Nauttikaa jäljellä olevasta ajasta, koska tää on niin ainutkertainen kokemus ettei tosikaan!
Onnellista uutta vuotta myös kaikille muillekkin: ystäville, sukulaisille, kissoille ja koirille!!! 

xo

8 kommenttia:

  1. ♥ hyvää uutta vuotta sullekkin muru!

    VastaaPoista
  2. Mie niin täysin ymmärrän mitä sie tarkotat! Mie en myöskään viime vuonna vaihdossa ollessani löytänyt mitään hyviä sydänystäviä koulusta, olihan niitä moikkaustuttuja mutta eipä muakaan aktiivisesti mukaan mihinkään kutsuttu. Mulla tosin niin päin että ihmisiä oli Las Vegasissa aivan shit load ja koska mun koulussakin oli about 2,300 oppilaasta niin siellä tuntui hukkuvan massaan vaikka kuinka yritti sosialisoida. Ja muutenkin niillä oli ne omat porukkansa ni eihän ne varsinaisesti enää uusia ystäviä tarvinnut mikä oli mun kannalta aika syvältä ja ne tiesi että vaihtarit on loppuenlopuksi vaan käymässä. Onneksi perhe oli sentään mahtavan hyvä ettei ihan mönkään mennyt todellakaan! :)) Ja ne Suomen rakkaitakin rakkaammat kamelit ei karkaa mihinkään!

    Vaikka vaihtovuosi ei todellakaan aina ollut ruusuilla tanssimista ja auringonpaistetta, niin oli se silti myös se upein ja ikimuistoisin vuosi ikinä enkä koskaan unohda mun Vegas -elämää :) Niinkuin sanoit niin se oli se pitkään odotettu mahtava unelma mutta samalla sai myös arvostamaan pieniä juttuja mitä ennen piti itsestäänselvyyksinä, sai tajuamaan mikä on elämässä tärkeetä ja mullakin myös tuli kutina että jotain puuttui vaikka hauskaa oli ja Vegas on upea. Pitää mennä kauas että näkee lähelle ja elää hetkessä! :)

    PS. Se kevät oikeesti on se parempi puolisko ;)

    www.ontheedgeofforever-siru.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos paljon!! Niin kannustava jotenkin :) Oon ilonen että sullakin kuitenkin loppujenlopuksi oli niin hyvä vuosi mitä oli :) mäkin lähden tästä positiivisin mielin loppuvuotta viettämään ja täältä lähtiessä on varmasti läjäpäin hyviä muistoja, niinkun sullakin! ja tuo on niin totta, pitää mennä kauas että näkee lähelle. :)

      Poista
  3. voi kullanmuru sua <3 taas niin liikuttavan kaunis ja rehellinen teksti... ja mie niin tykkään sun Dadista!
    -ä-

    VastaaPoista
  4. Tiiän tarkalleen mistä puhut! Tsemppiä :)!

    VastaaPoista