maanantai 30. syyskuuta 2013

Kaikki hyvin mutta... mikä on mutta?

Saatan katua jo etukäteen tän kirjottamista koska mitä todennäköisimmin tää teksti tulee antaa negatiivisen kuvan mun täälläolosta. Sitä se ei kuitenkaan ole ja ennen kuin kukaan luulee mitään muuta niin sanon että kaikki on hyvin.

Perjantai oli vapaa koulusta. En ees tiiä miks. Mut ihan sama, se teki hyvää. Torstain jälkeen olin niin kuollu kouluviikosta etten oiskaan jaksanu enää yhtään enempää. Perjantaina en tehny mitään paitsi viideks lähdin koululle ja sieltä bussilla futispeliin, joka hävittiin. Bändille on aina katsomosta varattu joku oma alue, joka oli tällä kertaa tosi tyhmästi kolme pitkää riviä. Yleensä on monia lyhyempiä rivejä jolloin ollaan enemmän kasassa ja yhessä. Perjantai iltana olin ihan töötti ja päädyin jotenki istumaan sitte niiden nuorimpien nappuloitten kanssa joten ei hirveen viihtysä ilta ollu. Mut olin liian väsyny ettimään parempaakaan seuraa. Jossain vaiheessa etin sitte momin ja dadin normikatsomosta ja menin vaa niiden luo. Tunsin itteni ihan kummitukseks koko illan. Natalie jossain vaiheessa puhu mulle jotain jostain ja mä vaa tuijotin tyhjällä katseella peliä josta en edes mitään ymmärtäny. Muutaman olalle taputuksen jälkeen tajusin että joku puhuu mulle. Olin niin onnellinen ku pääsin kotiin sinä iltana, olin niin väsyny. Ilman mitään syytä.

Musta tuntuu et edelleen oon koko ajan väsyny. En tiiä miten se on ees mahollista, unenpuutteesta se ei ainakaan johdu. Nukun täällä enemmän ku koskaan, joka ilta meen nukkumaan 10-11 aikaan ja herätys on 6:30 ja viikonloppusin nukun vielä enemmän. Päivät on kyllä pitkiä, koulun ja cross countryn jälkeen oon kotona 5-6 aikoihin. Jos on cross country meet jossain pidemmällä ni pari kertaa oon ollu kotona vasta yheksältä. Mut kuitenki, tää väsymys ärsyttää ja turhauttaa mua. Tuntuu etten pysty nauttimaan ja elämään täysillä kun koko ajan vaan haukotuttaa ja toivoo pääsevänsä sängyn pohjalle. Väsymys myös aiheuttaa paljon negatiivisia ajatuksia ja koti-ikävää. 

Tää viikonloppu on menny ihan sumussa, kolme vapaapäivää ja mä en oo tehny yhtään mitään. On kyllä ollu tosi rentouttavaa ja ihanaa ettei tarvii tehä mitään. Eilen illalla mentiin perheen kanssa Altoonaan ulos syömään ja tänään autoin dadia vähän ulkotöissä ja tein tiskit. Muuten oon vaan ollu tekemättä mitään. Tottakai on sitte ollu paljon aikaa ajatella. Tänä viikonloppuna oonki tuntenut tosi paljon koti-ikävää. Tuntuu että kotona asiat ois paljon paremmin, mitä mä täällä sitte teen?

No täällä mä oon elämässä mun unelmaa. Ja murehtimassa etten osaa ottaa siitä iloa irti. En oo vieläkään tottunut jenkkielämäntyyliin. Nyt ainakin tähänastisen kokemuksen perusteella voin sanoa että amerikka ei oo paikka jossa haluisin loppuelämäni asua. Täällä ollessa oon alkanut arvostaa Suomea niin paljon enemmän. Huomaan kuinka hyvin asiat siellä oikeesti on ja oon alkanu kattomaan asioita ihan eri näkökulmasta. Täällä on vielä paljon totuttelemista mulle, luulen että seuraavat yheksän kuukautta ei edes riitä siihen. 

Ensinnäki koulu, oon ollu siellä nyt reilu kuukauden ja surullista myöntää, mutta oon jo täysin kyllästynyt siihen. Ja sitä ois vielä semmonen kaheksan kuukautta jäljellä. On vaan tosi tylsää mun makuun että päivät ei eroa toisistaan ollenkaan. Laiskana opiskelijana tarvitsisin myös enemmän niitä taukoja  muuta kuin kiireisen lounastauon jossa syön lounasta josta en tykkää ja vielä maksan siitä. Testejä on koko ajan, joko isoja tai pieniä mutta koko ajan. Läksyjäkin tulee suhteellisen paljon. Ja tää on tosi outoa mulle joka olin viime vuoden amiksessa ja tein vissiin alle 5 koetta koko vuonna ja läksyjä en melkeen ollenkaan? Oon myös kyllästyny mun lokeroon jonka numerokoodi on just niin hidas ku voi olla ku pitää pyörittää aina loppuun asti eikä vahingossakaan voi seuraava numero olla edes puolivälissä vaan loppuun asti mennään. Sen lisäks se jumittaa aina jossain kohti ja sitä on vaikee saada yhel kädel auki ku se on semmonen irrallinen lukko ja sitte se viiva minkä kohdalla pitää numero pysäyttää on niin epäselvästi näkyvissä et hädin tuskin nään sitä ja tottakai menee aina väärin ja turhaudun ku naapurit on vaihtunu jo viis kertaa sinä aikana ku mä räpellän omaani auki ja koitan vielä muistaa mitä mä tulin ees koko lokerolle tekemään. Onpa urullinen elämä lokeron takia :D 

Sitte kaupunki missä asun, on pieni. Siis oikeesti pieni. Lähinnä minimaalinen. Vaikka maalaistyttö oonkin enkä Suomessakaan asu isossa paikassa ni sieltä sentää pääsen mihin haluun minne haluun ku voi kävellä, pyöräillä tai mennä junalla oman mielen mukaan. Täällä ei tunneta ollenkaan käsitettä julkinen liikenne. Tässä kaupungissa ei oo mitään tekemistä. Seuraava iso kaupunki on Altoona ja sinne on joku puolen tunnin ajomatka. Sitte ku mun hostperheessä ei oo nuoria ollenkaan, ni välillä tuntuu et ois hyvä jos olis et näkisin elämää vähän nuorten vinkkelistä. Oon kyllä erittäin onnellinen mun hostperheestä, ne on rakastavia ja huolehtivia ja hauskoja ja tykkään viettää aikaa heidän kanssa. Me vaan ei tehä paljon mitään, enkä mä tiedä mitä nuoret täällä tekee vapaa ajalla?

Haluaisin kokea enemmän, esimerkiks mennä kattomaan jotain ammattilais football tai baseball peliä jossa on tuhannen täys katsomo ja uskomaton tunnelma, mutta mun hostperhe ei harrasta semmosta. Ne ennemmin kattoo sitä footballia telkkarista. Haluisin nähä enemmän asioita ja kulttuuria ja mitä täällä yleensäkin tehään, mitä nuoret tekee. Koska mäkin oon nuori. Enköhän mä vielä tuu paljon kokemaan, turha sitä kai nyt murehtia.

Tänään skypettelin ekaa kertaa mun siskon kanssa, oli niin ihana nähä sitä ja kuulla siitä, ja myös Akkea jota en oo nähny varmaa yli vuotee! Oli tosi ihana puhua mun siskon kanssa, ihan vaan arkijutuista, kuinka menee. Ei nyt varsinaisesti tunnu että ollaan ees erossa. Ei me aikasemminkaan useesti nähty ku asutaan Suomessa reilu parin tunnin päästä toisistamme. Mut varmaan jokanen joka omistaa siskon tietää sen siskofiiliksen, se kun on jonkun sisko ja sisko jollekkin. Ja siihen voiki sitte luottaa tuli eteen mitä vaan. Siskot on just parhaita. Ja veljet. Oon niin onnellinen ja ylpee mun sisaruksista. 
Skypetin myös äitin kanssa ja siinä vaiheessa tajusin kuinka kova koti-ikävä mulla onkaan. Sille kyllä vuodatin sitte ihan kaiken ja tuli niin ikävä niitä keskusteluja ku löhöilen mun omassa sängyssä omassa kotona ja oma äiti tietää ku joku on huonosti ja tulee istumaan sängyn laidalle ja kuuntelee. Ja olo paranee. Täälläkin mulla on ihana mom joka kuuntelee mutta ollaan tunnettu vasta alle 2 kuukautta, ei kukaan voi täällä tuntea mua niin hyvin ku miten mun Suomi-ihmiset mut tuntee. 

Englannin kieli. Se vaan yksinkertasesti ei ole mun äidinkieli jonka kanssa pystyisin itteäni ilmasemaan tismalleen haluamallani tavalla. Vieläkin kangertelen puhuessa, haen sanoja, joudun selittelemään asiat ihan ihme mutkien kautta ja aivot käy ylikierroksilla ainaisen englannin englannin ja englannin kanssa. Mä kun luulin Suomesta lähtiessä että mun englanti on ihan hyvä niin todellisuudessa ei se ookkaan. Oon vieläkin välillä tosi epävarma käyttämään mun englantia, valitettavasti. Ja ei, en todellakaan vielä ajattele tai näe unia englanniksi. Okei ihan ku edes koskaa muistaisin mun unia. Mutta esimerkiks matikkaa laskiessa aivosolut porskuttaa vielä suomeksi. Jos oon pirtee niin ajattelen myös englanniksi mut väsyneenä en todellakaan. Toivon että tää kieli nyt lähtis paranemaan, siinäkin yksi syy miksi tänne edes tultiin ni ois nyt kiva saavuttaa se maali! 

Asiaa varmasti tulis vielä vaikka kuinka. Elo on niin erilaista täällä. Luulen että oon nyt käymässä sitä kuuluisaa kulttuurishokkia läpi ja toivon vaan että suunta olis parempaan päin. Mulla on ollut paljon hyviä hetkiä täällä ja kuten sanoin, kaikki on hyvin. Nyt vaan elän arkea täällä, maailman toisella puolella, kaukana rakkaista. Kuka voi sanoa että se on helppoa? No en minä ainakaa. No one said it was easy, but they say it's worth it. Vai miten se menee. Niin se kai menee. Nyt tuli hirveesti tekstiä, välillä on kiva purkaa ajatuksia! 

Mä vaan ikävöin teitä siellä Suomessa. Ikävöin perhettä. Ikävöin Jesseä ja sen syliä. Ikävöin noloilua ja syvällisiä keskusteluja ystävien kanssa. Ukon maailman parasta naurua ja sielua täynnä elämänviisautta. Ilontunnetta kun näkee mummon pyöräilemässä meille ja sitä kateutta siitä miten joku voi nauttia niin paljon niinkin pienestä mutta suuresta asiasta kun linnunlaulu. Kiireessä pyöräilemistä juna-asemalle koska z-juna kulkee vaan kerran tunnissa. SUOMIRUOKAA. Vähän ehkä jopa saunaa. Koulun kahvikonetta. Lahtea, Turkua, ja turvapaikkaa. Mökkiä, mun vaaleenpunasia Hai-saappaita, serkkuja, Mallaa, omaa sänkyä ja kaikkea muuta. Kaikkea pientä ja suurta, kaikkia ihmisiä, kaikkea ja kaikkia jotka kuuluu mun elämään Suomessa. Mut silti, mä oon onnellinen täällä missä mä oon, mä oon onnellinen tästä mahdollisuudesta, onnellinen siitä että todennäkösesti vuoden päästä voin vaan nauraa näille tuntemuksille. Onnellinen siitä että isä kulkee mun mukana missä ikinä oonkin. 


lauantai 28. syyskuuta 2013

Tyhmiä kysymyksiä part II

Tässä nyt vähän jatkoa mitä kaikkea hölmöä oonkaan kuullu amerikkalaisten suusta. Suurimpana ihmetyksen aiheena on ollut se että meillä on oma kieli. Kaikki luulee että puhutaan englantia Suomessa ja tuhottoman monta kertaa oon kuullu kysyttävän mitä kieltä me puhutaan. Kerran keskustelu meni jotakuinki näin:

-Mitä te puhutte Suomessa?
-Suomea
-Ai englantia?
-No ei kun suomea
-Entä mitä te puhutte kotona?
-Ai Suomikotona?
-Nii!
-No suomea
-Ai ettekö puhukkaan englantia?

Sitte toinen aihe josta oon kuullu monta versiota on meiän valosuus. Moni on luullu että meillä on päivänvalo ympärivuotisesti ja ympärivuorokautisesti. Toinen vaihtoehto on että "teillähän on kokoajan pimeää!" Ja tästä tiedonjyväsestä ollaan muuten törkeen ylpeitä! Oon säälittävän monta kertaa joutunu korjaamaan nuo luulot. Siltikin, kun henkilö joka näin on luullut ja oon vähän takonut faktaa sen aivoihin, lähtee se mun luota edelleen siinä uskossa että meillä on kokoajan valosaa (tai kokoajan pimeetä) ja ollaan edelleen yyber ylpeitä että tiedetään tämä asia Suomesta. Jep, no.. antaa niiden olla sitten siinä uskossa jos ne on siitä ilosia.

Koulussa mulla on matikkaa, ja koko maailmankaikkeus tietää että oon huono matikassa. No, meiän matikanryhmässä tunnen itteni kuitenki tosi fiksuks (aina välillä) eli esimerkiksi sillon, kun opettaja kysyy kuinka monta millimetriä on metrissä ja joku huutaa viiden minuutin miettimisen jälkeen 50! Kerran multa myös joku kysy että onko Suomessa sama matikka kun jenkeissä. No, eiköhän se oo samaa joka paikassa... 

Maantieto ei myöskään ole ihan tasokkaimmasta päästä jenkkinuorten keskuudessa. Oon muun muassa joutunut korjaamaan väitteen "Suomi on sama asia kuin Espanja". Mistä ihmeestä ne ees repäsee noita?? Nojoo, myös luulo siitä etten koskaan ole nähnyt merta on yleinen. Ja kun hieman turhautuneena vastaan että kyllä, olen nähnyt merta, on reaktio ainakin aukinainen suu seuraavat kymmenen minuuttia. Ja monesti on myös kysytty olenko ollut koskaan beachillä. No, kyllä olen.

Salmiakin maistattaminen jenkeille on ollu yksiä hulvattomimpia juttuja täällä. Pari ihmistä on tykännyt, joku on ollu ihan ok eli urhoollisesti syöny koko karkin. Kaikki muut on mahdottoman näkösten irvistysten jälkeen sylkässy sen välittömästi roskikseen ja jos roskista ei satu siinä käden ulottuvilla olemaan ni rääytään ku kanat kuulennolla. Multa ollaanki sitten udeltu että onko meillä "tavallista" karkkia Suomessa vai vain tätä kuvottavaa mustaa mönjää joka jää hampaisiin kiinni. No, kyllä meillä on hedelmäkarkkeja ja suklaata, joka on muuten tuhannesti parempaa ku jenkkisuklaa!

Seuraavan kysymyksen jälkeen se olin minä jolla oli suu auki kymmenen minuuttia... :

Syöttekö te luita?

??????????
MEKIN OLLAAN IHMISIÄ!


tiistai 24. syyskuuta 2013

AFS meetinki!!! :)

Moi! Eilen oli tosi hyvä päivä, meil oli eka AFS tapaaminen. Meitä on siis central pennsylvanian, marylandin ja west wirginian alueelta 20 vaihtaria. Oli ihan huippua nähä niitä ja jakaa kokemuksia ja etenki norjalaisen Anna Marien kanssa puhuttiin tosi paljo koska Suomi ja Norja on niin lähekkäin kulttuurin sun muiden kanssa että ymmärrettiin kyllä tismallee toisiamme! Mentiin siis Huntingdoniin Lake Raystownille, ensiks oli parin tunnin "risteily" järvellä jossa oli kyllä ihanat maisemat! Siellä ei pahemmin ollut ohjelmaa, hengailtiin ja juteltiin ja nautiskeltiin :) Sen jälkeen oli picnic ja voi hyvänen aika, NO MORE HOT DOGS AND HAMBURGERS FOR ME PLEASE anyhow jälkkärit oli superhyviä. Sit oli itse orientaatiota, meiän leader John piti sen meille, samaan aikaan hostvanhemmille oli omat orientaatiot ja host sisaruksille omansa. Keskusteltiin just esim koti-ikävästä, kuinka ollaan sopeuduttu, kuinka menee perheessä ja koulussa yms. Mut kokonaisuudessaan oli kyllä tosi kiva päivä ja ilmakin oli just hyvä. Kyllä se syksy on tullut tännekkin, lehdet alkaa jo vaihtaa väriä ja aamut on tosi kylmiä. Päivälämpötilat on sen verran lämpimät et pystyy vielä ongelmitta cross country treenit vetää shortseissa ja t-paidassa :)
Perjantaina oli taas futispeli, tuli eka häviö :( Lauantaina mentii Missyn kanssa shoppailemaa ja löydettii homecoming mekot + kengät. Tuun olee niin prinsessa sinä päivänä. Löysin myös parit farkut ja yhet lökärit ja yhen neuleen mut eniten rahaa palo urheiluvaatteisii. Täytyy kyl sanoo et hintataso on halvempi täällä, tai no riippuu mikä kauppa ja mitä ostaa mut noin keskivertosesti vaatteet kengät yms on kyllä halvempia. Esim converset oli $35 eli n. 30€. En ostanu ku ei ollu kivaa väriä mutta suunnitelmissa kyllä on. Heti ku pääsee seuraavan kerran shoppailemaa ;)

Tässä kuvia eiliseltä! :)

IMG_3129 The whole group. Meitä on ainakin Saksa, Belgia, Italia, Portugali, Norja, Chile, Thaimaa, Filippiinit, Ukraina ja Japani. JA SUOMI!!! 
IMG_3138 I hate my hair haluun ruskeen. Täs on Williamsurgin vaihtarit Heart, minä ja Paul. IMG_3142 IMG_3146 Mom&dad <3
IMG_3149 IMG_3150 IMG_3152 IMG_3155 IMG_3169 IMG_3180 Bailey sweetie <3
IMG_3187 IMG_3189
Madalena Portugalista ja Anna Marie Norjasta. Suunniteltii näitten tyttöjen kanssa että nähtäis joskus yhessä ja tehtäs jotain kivaa. :) 
IMG_3194 IMG_3203 IMG_3216 IMG_3219 IMG_3225 Hyi noi kalat oli ihan valtavia ja niitä oli ihan sairaasti ne oli ihan kylki kyljes toisiaan. Hyi ne oli ällöjä ja toi suu!!!!

Seuraavat kuvat varastin facebookista
Rachel & me

Pelailtiin vähän lentopalloaki :) I suck en tosiaa oo lentopallon pelaaja, muut urheilut sujuu mut ei lentopallo :D

orientaaaaaatiota!

All rightis nyt varmaa pitää alkaa taas yrittää saada matikkaa tartutettua mun aivoihin joten adiooos! Ja kiitos äiti paketista, oli kiva saada ruisleipää ja salmiakkia 8) Kaikkea hyvää Suomeen! <3

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Lower Trail kuvia

IMG_2861 IMG_2866 IMG_2868 IMG_2882 IMG_2899 IMG_2910 IMG_2922 IMG_2918 IMG_2944 IMG_2956 IMG_2964 IMG_2971 IMG_2978

Juniata River on pitkä joki joka menee myös Williamsburgin läpi. Sen varrella on ties kuin monen mailin edestä Lower Trailia, tai Rails to Trails, kummalla nimellä nyt haluaa kutsua. Kävelen siis n. kilsan verran kotoota ja pääsen joen varteen.  Rakastan tota aluetta, siel on niin vihreetä ja vehreetä ja rauhallista, ainoo mitä kuulee on veden solina ja lintujen ja ötököiden äänet. Kelpaa kyllä tämmöselle maalaistytölle. Ja puut on tosi paljon isompia ja korkeempia kun Suomessa keskivertopuut. Välillä meillä on cross country treenit tuolla mutta etenki viikonloppusin kun meen yksin juoksemaan ni meen nimenomaan tonne. Se onkin tarkotettu erilaisille liikuntamuodoille: lenkkeily, pyöräily, ratsastus ja talvella mahollisesti hiihto. Lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä siellä on eniten, ja jenkkimäisesti kaikki tervehtii vastaantulijoita :) Vesi vaan on mun elementti ja oon maailman onnellisin et pääsin paikkaan joka on näin lähellä jotain luonnonvettä.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kulunut viikko

Moi! Käytii hakee jättiskättijäätelöt ja tehtii vaihteeks salsaa ja ollaan vaa lököilty tää päivä. Onneks. Koko muu viikko oli taas niin kiireinen et tää tasotti ihan mukavasti. Koulussa meni päivät taas ihan normaaliin malliin, tiistaina vai keskiviikkona anyways oli cross country race ja voin sanoo et melkee kuolin. Matka mikä juostaan noissa raceissa on aina 5km. Noh, tona päivänä se ihana reitti sisäls yheksän HERVOTONTA ylämäkee, siis pitkiä ja jyrkkiä, ja lämpötila oli 34C! Joo myönnän, kävelin varmaa puolet siit matkasta mut niin teki moni muuki, se vaan oli ihan hirvee!

Sit oli taas mukavasti noit kokeita ja testejä. Koulun pitäis olla helppoo, oon sentää maasta jossa on yks maailman parhaimmista koulutussysteemeistä ja jenkit eimilläänpahalla on aika tyhmiä. Tollee noin yleisesti ottaen. Mut koulu ei oo helppoo, tai ei se liikoja paineitakaa anna mutta ei sitä läpi mennä tekemättä mitään. Mitä mä ehkä vähän toivoin kjeh noeivaa. Yleensä tunneilla kannan sanakirjaa mukana vaikka enkku onkin parantunu ni silti joissain aineissa ne sanat vaan on jotain ihan uskomattomia, mitä en oo ikinä kuullukkaa ja sit pitää lukea joku juttu ja kirjottaa essee mistä siinä puhutaan ja oma mielipide, eli sanakirja tosiaan on tarpeellinen. Kaikki jotka mut tuntee (Eve, please älä voivottele siellä) tietää että matikka ja fysiikka on ihan hepreaa mulle, mun aivot vaan ei oo tarkotettu siihen tarkotukseen. No, koitahan niitä sitte opiskella semmosista aiheista mitä en oo aikasemmin opiskellu nimimerkki amis joka ei vuoteen muutenkaan opiskellu matikkaa tai fysiikkaa ja kaikenlisäks englanniks ja en ymmärrä niitä termejä! Tosi turhauttavaa, välillä oikeesti pelkään että jos ei ala numerot ja äxät ja kemialliset reaktiomerkinnät mitkä lie tarttumaan mun aivoihin ne vielä lähettää mut kotiin ja laittaa käymään yläasteen fysiikan tunnit uusiks. No thanks.

Perjantaina oli taas futispeli, homegame ja VOITETTIIN TAAAAAAS!!! Go pirates <3 Se on vielä ihan tosi hienoa koska näil ei oo yli 20 vuoteen menny näin hyvin, me ollaan voitettu  kaikki pelit ja perjantain tulos 41-7 oli vielä paras tulos 23 vuoteen. Haha kaikki sanoo et on mun (tai kai muittenki vaihtareitten :D ) ansiota et meil menee näin hyvin hehe :p Ainii ja ku perjantai oli sateinen päivä ni puettiin meiän band uniformujen päälle sadeuniformut ja en vaan kestä ne oli niin ihanan järkyttävät ja näytettii vaa yheltä isolta bingviinilaumalta :'D Harmi et mul ei oo kuvaa niistä. Pelin jälkee oli taas tanssi ja oli hauskaaa, olin lähinnä Missyn ja Karan kanssa ja minä ja Kara oltii ihan hulluja ja kaikki vaan sano et oltiin saatu liikaa sokeria hehehups eikai sentään.

Eilen menin tonne Lower Trailille napsimaan valokuvia kun ei ollu parempaakaan tekemistä ja halusin olla ulkona mut en jaksanu juoksemaa lähteä. Sit mentiin kattomaan Huntingdoniin Cameronin soccer peliä joka oli kyllä varsinaista nappulapalloa :'D tultiin kotiin ja lähettiin takasin Jessien ja niiden luo ja siellä oli taas vaihteeks campfire, en muista koska on viimeks ollu lauantai ilman campfireä. Ne on kyllä kivoja mutta alkaa pikkuhiljaa tulla hotdogit ja hampurilaiset ja makaroonisalaatti joka maistuu ainoostaa majoneesille korvista ulos. Sit hurjasteltii kaikilla mönkkäreillä ja mopoilla siellä pihassa Chrisin ja Cameronin kanssa. Kakspyöränen oli ok, kolmipyöränen ihan hirvee koska se oli niin iso ja ne renkaat ihan jäätävät ni en osannu hallita sitä ja meinasin ajaa puuta päin. Mut Cameronin neljäpyöränen pikkumönkkäri oli just mahtava! Cameron 5v siellä veteli ku vanha tekijä ni kyllähän mäki sit halusin kokeilla ja jossain vaiheessa Cameron halus tulla mun kyytii ja oli kyllä hauskaa :D Chris vei mut sillä isolla mönkkärillä johki metsäreitille ja sanoinki sille et vaik oon tämmönen pelkuri ni rakastan kaikkee extremee! Osaatteko muuten sanoo miks kukaa täällä ei osaa käyttää mun kameraa?! Siis maailman yksinkertasinta, paina nappia. Mutta ei, ei kukaan osaa ja sen takia musta ei sitte pahemmin oo kuvia :D

Tänää oli rento päivä, aika luksusta vaihtelua normielämälle. Koulu, cross country, kotiin, suihku, ruoka, läksyt... Sit oonki jo melkee valmis menee nukkumaa. Ja viikonloput yleensä on aika täynnä kaikenlaista ohjelmaa. Joten teki kyllä ihan hyvää nukkua pitkään, heilua yöpuvussa kello kolmeen asti ja hengailla vaan, tehä vähän salsaa ja käydä jäätelöllä ja skypettää Jessen kanssa <3 Ens lauantaina toivottavasti pääsen vihdoinki shoppailemaan! Riippuu siitä läpäseekö Missy sen ajokokeen perjantaina. On nimittäin jo aikakin päästä kaupoille  kun oon nyt viis viikkoa eläny sillä määrällä vaatteita jotka Suomesta mukaan pakkasin.
Huh, puolet tästä tekstistä kirjotin uusiks ku netti pätkäs ja piti käynnistää kone uudelleen ja tietenkää se ei ollu tallentanu näitä joten on varmaan aika epäselvä mutta ihan sama. Tässä vielä jotain kuvia lauantailta!


IMG_2986 IMG_2994 IMG_2995 IMG_2999 IMG_3019 IMG_3046 IMG_3055 IMG_3070 IMG_3077 IMG_3093 IMG_3099 IMG_3113 IMG_3119 IMG_3123

Enkä vaan pääse yli kuinka ihania Cameron ja Alaina on! Cameroniin oon ihan rakastunu ja se tykkää musta ja en malta aina odottaa et nään ne taas :D Ja Alaina on niin ihana kaunis pikkunyytti jota tekee koko ajan vaa mieli helliä ja pitää sylissä <3

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

How it feels like

Tasan kuukausi sitten lähin toteuttaa mun suurinta unelmaa. Lähin vaihto-oppilaaksi yhdysvaltoihin. Hyvästelin mun koko perheen, kaikki ystävät sekä poikaystävän kymmeneksi ja puoleksi kuukaudeksi, tietäen että seuraavan kerran näen heitä vasta ensi kesänä. Ihmiset ihailivat mun rohkeutta lähteä, musta oltiin ylpeitä, mulle sanottiin että sä tuut pärjäämään, mun käskettiin nauttia tästä mahdollisuudesta. Mäkin ihailen omaa rohkeuttani, olen itsestäni ylpeä ja tiedän että pärjään ja haluan nauttia parhaani mukaan.

Sain tietää mun perheestä ja sijotuksesta kaks kuukautta sitten, nyt oon asunu täällä heidän kanssa jo kuukauden. Tää paikka tuntuu kodilta, ja mun perhe on ihana. Ajan kuluessa aika ei tunnu menevän normaalia nopeammin tai hitaammin, ajankulu tuntuu ihan tavalliselta. Paitsi jälkeenpäin ajatellessa. Oon ollut täällä jo kuukauden. Kuukauden?! Vastahan mä lähdin! Mihin tää aika on mennyt? Tää aika on mennyt totuttelemiseen uuteen elämään.

IMG_2815 (2)

Ennen omaa lähtöäni olin lukenut muiden vaihtareiden kokemuksia blogeista, lehdistä, foorumeilta... Sitä tiedonjanoa ei voinut vähentää. Halusin tietää kaiken; uutuudenviehätyksestä, koti-ikävästä, turhautumisesta, uusista ihmisistä, uudesta ympäristöstä, koulusta, jenkeistä, kavereista, vapaa-ajan vietosta, ruuasta, juhlapyhistä, kotiinpaluusta... Kaikesta! Mutta jokaisen kokemus, jokaisen vaihtarivuos on erilainen kun kenenkään muun.

Mä asun pienessä kaupungissa, missä ei ole lähestulkoon mitään. Mun perheessä ei ole lapsia, ei pieniä eikä omanikäisiä. Talo missä asun ei ole mikään kartano. Mun koulu on pieni. Mutta tää on just sitä mitä mä haluan, en mä osaisi kuvitella itteäni mihinkään muualle viettämään tätä vuotta. Tää on mun Amerikan unelmaa. Tää on mulle nyt koti. Mulla on täällä perhe. Mulla on täällä kavereita. Mä nautin olostani täällä.

IMG_2817

Mä olen sopeutunut mielestäni aika hyvin. Mun englannin taito paranee päivä päivältä ja mikä sen ihanempaa kun kuulla joltain että sun englanti on parantunut. Oon kuullu että mun aksentti, on cool, cute or weird. Mutta se on mua. Mä oon  nyt se kummajainen. Mä oon se joka on erilainen. Jonka nimeä kukaan ei lausu oikein, jonka aksentti huomataan, se joka tulee muualta, se uusi tyyppi siellä koulun käytävässä.

Mä oon tutustunut ihmisiin, ollaan nähty paljon sukulaisia ja tykkään heistä kaikista. Koulusta oon saanut muutamia kavereita, sekä Missyn josta voin pikkuhiljaa alkaa puhua ystävänä. Oon nauranut paljon, oon tuntenu monia onnenvärähdyksiä ja kiitollisuutta joka päivä. Oon tuntenu sääliä niitä kohtaan jotka ei pääse kokemaan tätä. Tulee hyvä mieli joka kerta kun joku huikkaa "hey veera", tai kun joku kehuu sua.

IMG_2823 (2)

Mutta. Täältä löytyy se muttakin. Ei tää helppoa ole. Mun pitää koko ajan puhua englantia ja mä en kuule ympärilläni puhuttavan mitään muuta kun englantia. Joskus en ymmärrä kaikkea ja joskus mua ei ymmärretä. Se turhauttaa ja väsyttää. Välillä mua ärsyttää ihmiset täällä, välillä mietin miks ikinä halusin vaihtariks. On ollu myös hetkiä jolloin oon ollu jo ihan hilkulla valmis luovuttamaan. Oon pari kertaa itkenytkin ihan vuolaasti.

Asia mikä iski ehkä koviten vasten kasvoja on se, että täällä mä joudun olemaan riippuvainen muista ihmisistä, ja täällä ei vaan oo mahollista olla yhtä itsenäinen mitä totuin kotisuomessa olemaan. Siihen varmasti menee aikaa tottua ja uskon että sitte kun on aika palata takasin Suomeen, sitä itsenäisyyttä arvostaa paljon enemmän.

IMG_2842 (2)

Todennäkösesti jokanen tietää miltä ikävä tuntuu. Mä oon tuntenu paljon ikävää täällä ollessani ja se ei oo kiva tunne. Oon ikävöiny kaikkia mun ihmisiä Suomessa. On ollu niitä negatiivisia fiiliksiä, mutta loppujen lopuks vähemmän mitä odotin niitä olevan. Ja nekin oon kaikki saanut nujerrettua ja seuraavassa hetkessä oon taas ollut onnellinen.

Se ei oo puppupuhetta että vaihtarin elämä on yhtä tunteiden vuoristorataa. Täällä yks ihminen lisää todistamaan sitä faktaa. Halusin tulla jakamaan näitä fiiliksiä tänne, kaikille tiedoksi että kaikki on hyvin mutta vaikeitakin hetkiä on. Kurjinta on ehkä se kun on paha mieli eikä voikaan vaan käpertyä Jessen kainaloon.   Kuitenkin, tiivistettynä: mä rakastan olla täällä mutta mä myös olen käyny läpi kaikenlaisia negatiivisia fiiliksiä ja koko ajan ikävöin jotain kotikotoota. Ja mä oon ikuisesti kiitollinen kaikille jotka on ollut apuna ja tukena toteuttamaan tätä unelmaa.

IMG_2832 (2)

Kiitos
♥ äiti
♥ Eve
♥ Valtteri
♥ mummo&ukko
♥ mummu&Matti
♥ Jesse
♥ Maija
♥ Emilia&Isabella
♥ Ella,Hilla&Pinja
♥ kaikki muut sukulaiset ja ystävät

Suurkiitos
♥ host-perhe
♥ isä