torstai 5. joulukuuta 2013

Vähän joulutunnelmaa

Sunnuntaina oli Williamsburgin jouluparaati, eli bändin kanssa marssittiin ympäriinsä poliisiauton johdattamana ja koristeltujen lava-autojen seurattavana. Soitettiin joulumarssia ja tien varsilla oli ihmisiä. Paraati kulki meiän perässä ja sieltä porukka heitti karkkia lapsille. Mom ajo dadin lava-autoa ja Cameron oli sen kyydissä. Miten voi joku olla niin onnellinen niin pienestä asiasta! Cameron on siitä asti hehkuttanut että oli mukana jouluparaatissa ja haluaa tehä sen uudestaan ja uudestaan ja ihan sydäntä lämmittää nähä niin onnellinen hymy pienen pojan kasvoilla :')

Maanantaina oli vielä vapaapäivä, koska alkoi peuran metsästyskausi. Dad sano että Pennsylvania on yks niistä osavaltioista joissa se on virallinen vapaapäivä koska kuulemma joka tapauksessa kukaan ei menis kouluun/töihin koska kaikki vaan metsästää. Täällä metsästys on tosi iso juttu, sitä tekee niin tytöt kuin pojat kouluikäsestä vanhukseen. Dadkin nyt sitten viettää nää kaks viikkoa metsässä.

Tiistaina oli paluu takaisin kouluarkeen. Thanksgiving break kyllä virkisti mukavasti. Tällä hetkellä mulla on läjä koulutöitä odottamassa, mutta mielummin vietän tän ajan kuvien ja perheen parissa. Mut tuntien, ne koulujutut jää joka tapauksessa aina viimiseen iltaan. Eihän tässä pitäiskään ku kirjottaa viis sivua aiheesta eating disorders as a social problem, neljäsivunen career paper ja muuta mukavaa. Nojoo.

Tänään tulin kotiin ja kuusi oli odottamassa koristelua olohuoneessa. Se siis koristeltiin ja suomi-ihmiset, älkää taaskaan järkyttykö! Koristeita on paljon ja mun mielestä se on tosi jenkki-tyylinen ja koska se on miten perhe sen haluaa aina laittaa, niin tykkään siitä tällä tavalla. Sitä saa siis vajaan kuukauden tossa olohuoneessa sitten katsella, ehkä niihin kirkkaisiin valoihin tottuu.


IMG_4101 IMG_4104 IMG_4108 IMG_4114 IMG_4116 IMG_4120 IMG_4127 IMG_4132 IMG_4146 IMG_4160 IMG_4161 IMG_4162 IMG_4163
Mom halus kuvan musta ja puusta, no sitten mä halusin kuvan niistä ja sitte ne alko valittaa ku ne on jo niiden iltavaatteissa :D Eli dadilla rikkinäiset shortsit ja t-paita ja momilla sen steelers-yöhousut :D (Steelers=Pittsburgin football joukkue, mitä mom fanittaa ihan hulluna). Mutta ei sillä niin väliä, parasta on hyvä mieli ja ihana perhe!

9 kommenttia:

  1. Musta tuntuu et mä tiedän ton sun host-äidin jostakin... tai sit sillä on vaan sellanen feissi mitä kaikilla jenkeillä. Onko ne hostannut aikasemmin tai onks sun host-äiti ollut mukana ohjaamas AFS-toimintaa?

    Noi paraatit oli kyllä niin ihania. Sellanen truu american juttu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun host-perhe hostas viime vuonna ekan kerran ja seki oli tilanne missä yks toinen suomalainen tyttö joutui vaihtamaan perhettä niin tuli sitten tähän perheeseen. Muuten ei ole ollut mukana AFS-toiminnassa.

      Juu paraateja on aika paljon ollut ja keväällä tulee olemaan paljon lisää! :)

      Poista
  2. tulipas taas hyvä mieli tätä lukiessa ja näitä katsellessa <3 on sulla ihana perhe siellä :)
    -ä-

    VastaaPoista
  3. ihana paraati! mieti millaseen sä oot päässy siel! aaaiaii! ja sun essee oli tosi hyvä ja kivasti tieteellinen ja pohdiskeleva! todellakin A:n arvoinen! onks a amazing vai mikä? f on fail. mites nää menee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. paraatit on kyl iso juttu tääl, aina ja joka paikassa :D en mä tiiä miten noi menee, A on paras ja sit B C D ja F on fail :P

      Poista