Kuulumisia

Viimeaikoina ei oo pahemmin muuta ollut kun arkea, arkea ja arkea. Dad remontoi dining roomia ni sitä oon tässä nyt nää viikot autellu ja alkaa näyttää jo hyvältä, mut vielä on hommaa jäljellä. Sit tässä oli yks vähän niinku ylimääränen tauko koulusta kun maanantaina oli Martin Luther Kingin päivä niin oli vapaa. Tiistaina oli koulut vaihteeks suljettu lumen takia. Lumen... 3 senttiä maassa? Ja pakkasta oli pari astetta. Kyllä ne koulun sulkemiset aina kyseisenä aamuna lämmittää mieltä oikein mukavasti mut pitkällä aikajaksolla nää "lumipäivät" saattaa vaikuttaa graduationin viivästymiseen, mitä en haluais tapahtuvan...

Tammikuu on kohta lopussa, ja täällä oon vietelly jo puolet vaihtovuodestani. Jotenki outo fiilis siitä. Niin ristiriitanen. Jos multa nyt kysyttäis haluisitko palata jo takasin Suomeen, vastaisin en. Jos multa kysyttäis haluaisinko viettää täällä pidemmän aikaa, vastaisin en. Mulla pyyhkii hyvin, perheen kanssa menee loistavasti ja kavereidenkin kanssa alan pikkuhiljaa lähentyä enemmän. Tottakai mulla on ikävä mun ihmisiä Suomessa ja sitä vapautta ja arkea. Mutta täällä mulle on muodostunut tavallaan toinen elämä, elän uudessa paikassa, uudessa talossa, uudessa perheessä, uusien ihmisien kanssa, uudessa koulussa, ja arki on uutta. Tai ei mikään enää niin uutta mulle ole, mutta kuitenkin, toisenlaista. Musta tää noin 11 kk on just hyvä aika. Välillä iskee koti-ikävää vähän isommin, mutta en mä sen anna liikoja vaikuttaa. En voi sanoa että tää on ollut mitään täydellistä unelmaa, tai elämäni onnellisinta aikaa. Mutta voin sanoa, että tää on opettanut ja kasvattanut mua ihan hirveesti, ja antanut mulle paljon. Kaikista tärkeimpänä perhe. En vaan voi lakata ihmettelemästä miten hyvä tuuri mulla kävi perheen kanssa. Saattais olla kiva asua isommassa paikassa ja käydä isompaa koulua, mutta en mä siitä välitä koska jos oisin jossain muualla niin en ois tässä perheessä. Ja tätä perhettä en vaihtais kyllä yhtään mihinkään. En mihinkään. Näistä on tullut mulle kun oma äiti ja isä, viihdyn näiden seurassa täydellisesti ja voin olla täysin kotonani täällä. Joka kerta sydäntä lämmittää se onnen ja kiitollisuuden tunne kun dad kutsuu mua sunshineksi ja omaksi tyttärekseen, ja kun mom esittelee mut uusille ihmisille tyttärenään. Mom ja dad on myöskin mun parhaita ystäviä täällä. Niiden kanssa pystyn keskustelemaan ihan mistä vaan milloin vaan. Ei vaan oo riittäviä sanoja kuvailemaan kuinka paljon mä rakastan niitä ja kuinka kiitollinen mä olen siitä että he hyväksyvät mut tällasena kun oon ja antoivat mulle kaiken tän. Mulla tulee ikuisesti olemaan kaksi perhettä. Mikä rikkaus! Tiedän että täältä lähtö tulee olemaan vaikeeta, ja ikävä tulee olemaan suunnaton. Täältä lähtiessä en tiedä koska tulen näkemään näitä ihmisiä uudestaan. Suomesta lähtiessä tiesin että vajaa vuoden päästä halataan taas. Joten sen takia haluan nyt viettää mahollisimman paljon aikaa näiden kanssa ja yrittää nauttia joka hetkestä.

Helmikuussa ei tuu olemaan paljon ohjelmaa. Ois Ski Clubin viikonloppureissu West Virginiaan laskettelemaan. Pikkusen ottaa päähän että en pysty siihen osallistumaa koska se osuu just AFS:n pakollisen meetingin päälle. Elikkä tasan kuukauden päästä on mid year orientation, sekin tulee varmasti olemaan kiva mut ois ollu kiva sille laskettelureissullekkin päästä. Vielä on kaks laskettelukertaa jäljellä ja sitte ei oo oiken mitään tekemistä. Tyttöjen kanssa on suunnitteilla leffailtaa ja shoppailua ja maaliskuussa vihdoin alkaa track&field eli yleisurheilu. En malta odottaa sitä, pääsee taas urheilemaan + on ainaki tekemistä ja paremmat mahollisuudet hengata kavereitten kanssa. Maaliskuun lopulla ois sitte tarkotus myös tehä päiväreissu New Yorkiin AFS:n kanssa. Sen piti olla jo tän kuun alussa mutta se aikataulutettiin uudelleen koska sää oli huono. Joten kevättä odotellessa!

Tässä pari kännykkä kuvaa, kun ei oo pahemmin ollu mitään mihin kantaa kameraa :p

oli vähän outoa lasketella viime torstaina kun lumet oli sulanu ni rinteissä oli pelkkää tekolunta. esim metsissä ei
ollu sitte ollenkaa lunta ja joissain kohti rinteissä ruoho tuli esiin. ainutkertaista, sanoisin. 

tää on näkymä englannin luokasta. vähän häiritsevät noi ihme ikkunaverkot, mut ihana aurinkoinen keli
ja edelleen those hills <3

En tiiä mikä tän idea oli, vähän kuulumisia vain viime päiviltä ettei ihan ikuisuudeksi veny postauksien välit. Kaikki hyvin siis täällä, toivottavasti sielläkin kuka ikinä mistä ikinä lukeekin! :)

First day skiing @ Blue Knob

Eilinen oli taas yks parhaista päivistä vähään aikaan! Koulussa ei oikein maltettu keskittyä koska oli vaan niin kova himo laskettelemaan ja joka kerta ku Shenian ja Natalien kanssa törmättiin lokeroilla, hehkutettiin vaan että kohta päästään rinteeseen! Noin puol tuntia koulun loppumisen jälkee lähettiin täyden bussilastin kanssa kohti Blue Knobin laskettelukeskusta. Siellä kaikki toimi jotenki hirveen helposti, kamojen vuokraukset sun muut. Toki asiaan varmaan vaikutti että oltiin kaikki jo maksettu etukäteen mutta kuitenki, menit vaan tiskille ja sait monot, menit jollekki hepulle kertomaa pituuden ja painon ja sait sukset ja sauvat vaan ite nappasit sieltä seinältä. Eli siellä ei todellakaan henkilökohtaisia mitotuksia laitettu niihin systeemeihin mutta ihan hyvin vörkki siitä huolimatta. Pitemmittä puheitta tässä pari erittäin huonolaatusta iPod kuvaa mitkä nappasin. Jonain päivänä aattelin kameran raahata, koska oli ne maisematkin sieltä ylhäältä vuorelta aika upeet! Neljä kertaa mennään, eli kolme vielä edessä. Ainii ja pitää mainita, että tumpelosuomalaisen peruslaskettelutaidot katsotaan täällä huipuks. Kaikki kyseli multa oonko hyvä ja en oikein osannu vastata muuta ku not that good ja sain kyllä jälkeenpäin kuulla. "We asked Veera if she was good at skiing and she was just like not that good and there she went and beat all of us!" Mun mielestä ne rinteet oli helppoja mutta joillekkin tuotti ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Mutta nää yleensä menee laskettelemaan vain Ski Clubin kautta eli kokemusta takana vasta 0-5 vuotta. Mutta kolme torstaita vielä edessä, jee!! Voisin kyllä mennä vaikka joka päivä. Mut nii. Joo. Tässä nyt tulee ne naamakuvat, pitkien puheiden jälkeen.

Sarah

Shenia

Natalie

♥

Natalie & Shenia

Väsyneenä pitkän päivän jäljiltä ja valmiina kaatumaan sänkyyn!

Katsaus vuoteen 2013 part II

HEINÄKUUHeinäkuuhun mahtui paljon rentoutumista sekä stressiä. Sain vihdoin tietää host-perheestäni ja sijoituksesta, ja tuntui että hommat ei ikinä lopu. Oli viisumia ja tuliaisia ja kaikenlaisia paperiasioita. Paljon. Ja aikaa halusin käyttää myös elämästä nauttimiseen enkä pelkkään stressiin. Kyllä mä siinä aika hyvin onnistuinkin. Tietenkin tää tarkotti sitä että kaiken pakollisen tein viime tipassa mutta ainakin tein! Mökillä tuli käytyä pariin otteeseen, maailman ihanin paikka. Kuhmon sukulaisiakin kerkesin käydä moikkaamassa ja paluumatkalla poikkesin jännittävälle Pieksämäen turneelle. 

ELOKUU Elokuussa starttas elämäni suurin seikkailu. Kyyneliltä ei vältytty mutta naurua oli silti paljon enemmän. Mun maailman parhaimmat ystävät järjesti mulle ylläriläksiäiset, ja läksiäisiä oli myös sukulaisten kanssa. Haikeetahan se oli, mutta silti olin niin innoissani tulevasta että ekat itkut itkin vasta lentokentällä jättäessä hyvästejä perheelle ja poikaystävälle. Saavuin New Yorkiin, wow. Matkustin Frostburgiin. Itketti pelkästä väsymyksestä. Liikaa uutta, liikaa matkustamista, liikaa englantia ja ihan liian vähän unta. Mutta mä selvisin! Tapasin isäntäperheen ekaa kertaa sydämen hakatessa suunnilleen tuhatta ja sataa mutta ihan suotta. Asettuin kodiksi ja näinkin jo heti paljon sukulaisia. Hengailin Gavinin kanssa, oli Cameronin ja Alainan synttärijuhlat, Williamsburgin vuosittaiset festarit, liittyminen koulun marssiorkesteriin, bandin kanssa Pittsburgiin huvipuistoon, hostperheen kanssa Virginia Beachille ja koulun alku. Kyllä, paljon ohjelmaa. Ei kerenny muutakun ihmettelemään.

 SYYSKUUAloin jo kovaa vauhtia amerikkalaistumaan jenkkifutiksen ja koulutanssien mukana. Nautin kesäkeleistä ja upeista maisemista. Juoksin. Paljon. Rikoin AFS:n sääntöjä ja ajoin mönkkäriä. Oli AFS:n orientaatio Lake Raystownilla ja oli huippu jälleennäkeminen muiden vaihtareitten kanssa. Koulunkäynti alkoi käydä jo tutuksi ja lähennyin hostperheen kanssa päivä päivältä. 

 LOKAKUULokakuussa oli perinteiset jenkkijutut kuten Homecoming -dance, senior night sekä Halloween. Uusia hienoja kokemuksia, kurpitsankaiverruksesta football kentän läpi kävelemiseen kaikkien tuijottaessa ja kuuluttajan nauraessa mun tulevaisuuden suunnitelmien määrälle. Upeita maisemia, jälleen kerran. Oli myös vapaaehtonen reissu AFS:n kanssa vanhaan kylään ja lähdin mukaan ihan vain nähdäkseni muita vaihtareita. Sekä nautin elämäni ensimmäistä kertaa 30 asteen helteestä Lokakuussa. 

MARRASKUUMarraskuussa oli jo korkea aika saada senior picturet otettua. Järkättiin Shannonille yllätys synttärijuhlat josta lähettiin napa täynnä kakkua pelaamaan futista Powder Puff peliin. Josta upean häviön jälkeen vielä bonfireen Alyssan luokse syömään ihania jenkkiruokia kuten Mountain Pies and S'mores. Penn State Blue Band vakuutti mun musiikin taituruudellaan. Ja jälleen kunnon jenkkikokemus: Black Friday shopping. Awesome. Dad koristeli koko talon järkyttävällä määrällä mitä eriskummalisimpia jouluvaloja ja sain itsekseni hiukan hymyillä kuinka koulut suljettiin kuvassa näkyvän lumen takia.

 JOULUKUUPerinteinen jouluparaati bandin kanssa Williamsburgin läpi marssien ja soittaen. Joulukuusi, jonka koristeiden alta ei edes näe itse kuusta. Kuusifarmilla tarpominen etsien täydellistä kuusta Kylielle. Kuoron ja bandin joulukonsertti. Hullua kannustusta tyttöjen korispelissä. Leipurin taitoja esitellen leivoin parit korvapuustit mistä kovasti tykkäsivät. Joulunviettoa, pariinkin otteeseen koska sukulaisten määrä. Lastenvahtina olemista joululomalla jolloin oli tarkoitus rentoutua ja vetää henkeä. 

Vuosi 2013 oli epäilemättä mun paras vuosi ikinä. Paljon hyvää ja unohtumatonta tapahtui ja olen ollut onnellinen. Kiitollinen olen kaikille. Toivotaan että vuodesta 2014 tulee vielä parempi! Pus!

Saturday with Jessie, Chris & Cameron

Iltaa :)
Tänä aamuna heräsin puol yheksältä vasaran paukutuksee. Dad alko siis remontoimaa dining roomia ja se on nyt ihan hirveen näkönen ku se repi seinät ja lattiat irti :D Jessie soitti ja kysy haluunko lähtee niiden kanssa luistelemaan ja tokihan mä halusin! Ne tuli mut sitte hakemaa ja suunta oli kohti State Collegea. Siellä ihan brand new jäähalli joka oli yleisölle vapaa pari tuntia. Vuokrattiin luistimet ja pingottiin jäälle. En oo luistellu pitkään aikaan joten oli vähän totuttelemista. Cameron oli ekaa kertaa luistimilla ja ihan hyvinhän tuo pärjäsi, koko ajan pitäen kiinni jostain mutta ekakertalaiseksi mun mielestä ihan hyvin, ja ainaki se tykkäs! Munkin mielestä oli hauskaa, ja olin ainoo joka ei kaatunu kertaakaa! Sit jäätiin hetkeks kattoo jotain junnujen pelii joka oli toisessa aitiossa ja sitte lähettiin syömään. Texas Road House omnomnom. Vietävän kallis verrattuna muihin ravintoloihin täällä mut ihan kyl ehdottomasti yks mun lemppareista. Takas tullessa haettiin Alaina hoidosta ja arvatkaa kenellä oli miellyttävä loppumatka. Olin ihan squeezed kahen lastenistuimen välissä takapenkillä, huh järkytys. Maisemat oli tosi upeet, aurinko oli just  laskenu ja taivas oli ihan mielettömän kaunis. Tulee ikävä näitä vuoria ku palaan Suomeen. Joka kerta kun ajetaan Altoonaan ni näkymä on ihan henkeäsalpaava ylhäältä vuorilta. Joku kerta lupaan muistaa ottaa kameran ja yrittää tallentaa näkymän. Chris heitti mut sit kotii ja tavanmukaisestihan oltais lähetty perheen kanssa ulos syömään, niinku joka lauantai, mutta mä olin TX Road Housen jäljiltä vielä niin täys että en edes harkinnu vetäväni toista ravintola-ateriaa joten jäin kotiin. Tossa soittelin pianoa ja huilua, laatuaikaa itseni kanssa :D Kevään konsertissa tullaan soittamaan Hunger Games -musiikkia, aika siistii :)

Tarkennus kohillaan ja sillee. Ei mun kameraa vieläkään osata käyttää täällä mut ei se mitää :)

Kuva on aika kämänen mut kuitenki TADAA siinä Amerikan toisiks suurin football stadion! (Beaver Stadium) Ei kyllä mun mielestä näytä et se mikää jättimäinen olis mutta ilmeisesti on kun se vetää reilu satatuhatta katsojaa :)

Tässä vielä samainen stadion mutta sisältä päin. Kuva googlesta

Vaikka se onkin Steak House mutta kun ruokalistalla näin lohta ni piti se ottaa! Ekaa kertaa lohta puoleen vuoteen <3

Katsaus vuoteen 2013 part I

TAMMIKUU

Vuosi 2012 vaihtui seuraavaan rakettien paukkuessa ja hyvässä seurassa. Vietin uutta vuotta serkkujen ja muiden sukulaisten kanssa ja luvattiin parantaa maailmaa. Tammikuu sisälsi paljon paperitöitä tulevaa työssäoppimisjaksoa silmällä pitäen ja mieli jaksoi muistuttaa kuinka kohta pitää jättää hyvästit vasta niin läheiseksi tulleelle luokalle. Hyvääkin löytyi paljon, nauramista ja reissaamista. Vietin aikaa ystävien kanssa, käytiin tsekkaamassa lähes tyhjä Korkeasaari veljentyttöjen kanssa jäätävänä pakkaspäivänä ja otettiin äidin kanssa äkkilähtö Berliiniin, joka on muuten vierailunarvoinen kaupunki.

HELMIKUU

Helmikuussa alkoi kauan odotettu seikkailu Turun saaristossa, tarkemmin Herrankukkaron matkailuyrityksessä. Emilian kanssa haettiin kyseessäolevaan paikkaan työssäoppimaan ja Helmikuun alussa äiti sitten ajoi meidät sinne matkalaukkujemme kera. Työnteko oli rankkaa, päivät pitkiä ja rentoutumisaikaa vähän, mutta asenne ratkaisi. Päästiin kauniiden maisemien äärelle koko kevääksi, meren rantaan. Päästiin kokeilemaan vaijerikiipeilyä ja muita aktiviteetteja, sekä testaamaan kuntoamme. Kuka nyt ei kävelisi karkin perässä neljäätoista kilometriä?

MAALISKUU

Maaliskuu meni pitkälti työnteossa. Kun Jumalan selän takaa pääsi hetkeksi käymään ihmisten ilmoilla niin se sisälsi tietenkin paljon tärkeiden ihmisten näkemistä. Vanhalla kunnon porukalla lähettiin hohtokeilaamaan ja vietettiin iltaa Ellan luona, nauraen, tanssien ja ottaen järkyttäviä kuvia. Maaliskuussa oli myös mun 17v synttärit, leivoin pari kakkua ja kutsuin ihmisiä kahville. Emilian ja Isabellan kanssa pidettiin tyttöjen ilta ravintolaillallisen, syvällisten keskustelujen ja parvekkeella hulluttelemisen ollessa pääroolissa.

HUHTIKUU

Kevät. Lempiaikaa vuodesta kun aurinko alkaa lämmittämään ja lumet sulamaan. Yhtenä kauniina päivänä lähettiin Emilian kanssa eräretkeilemään ja nautiskeltiin. Ylitöistä saatiin palkaks viikon vapaa ja lähdettiin kotiin. Näin taas ystäviä ja otin pian äkkilähdön Ylläkselle, missä oli vielä ihan talvi. Laskettelin päivät ja illat vietin ihanimman Maijan kanssa. Yöjunalla porskuttelin takasin kotiin ja sitä seuraavana päivänä takasin Turkuun ja työntekoon. Emilian kanssa leikittiin viidakontähtösiä ja minä heitin talviturkin jääkylmään Itämereen. Onneks oli kuuma palju sekä savusauna.

TOUKOKUU

Toukokuussa piti ravata vaikeasti Rymättylästä Turkuun ja Turusta kotiin ja kotoota Lahteen ja kouluun, mihinkäs muuhunkaan kun Taitaja-kisa valmennuksiin. Siinä olikin sitten melkonen stressinaihe tuolle kuukaudelle. Joensuussa tuli siis käytyä ammattialojen välisissä taitajakisoissa. Itse opiskelen matkailualaa Suomessa ja se on parilaji noissa kisoissa. Oma parinihan sattui sopivasti sairastumaan, kiitos Sini, joten jouduin kärsimään yksin. Oli aika järkyttävä mutta opettava kokemus, ja en mä kai ihan surkea ole kun yksikseni sijoituin viidenneksi. Siellä myös tapasin nykyisen poikaystäväni. Ahkerasti tuli kannustettua sohvaperunana Suomea jääkiekon MM kisoissa ja oli myös AFS:n orientaatioleiri Porvoossa. Äitienpäiväkin oli, leivoin omalle äiteelle minttusuklaakakun ja istutin kukan ruukkuun. Työssäoppimisjakso Herrankukkarossa oli done Toukokuun loppupuoliskolla ja kesäloma oli erittäin tervetullut. 

KESÄKUU

Kesäkuussa olin onnellinen. Olin koko kuukauden puutarhalla kesätöissä mutta kaikki muu aika menikin sitten nauttiessa elämästä. Yöunet jäi muutamaan tuntiin suunnilleen joka yö, koska aina olin menossa ja otin viimisen junan kotiin. Ja joka aamu piti herätä kuudelta ja lähteä töihin. Kyllä siinä vähän kerkes rentoutuakkin, ottaa aurinkoa ja viettää aikaa vain oman itsensä kanssa. Stressiä ei ollut mistään eikä huolta tulevaisuudesta. Ulkona tuli syötyä ihan liian usein, Lahden satama oli kaunis, jokakesänen Lintsinreissu checked ja ystävien kanssa olin mahdollisimman paljon. Kesäkuun 13. oli mun ja erään toisen hömelön päivä. Sydän oli pakahtua onnesta.

Fiiliksiä

Kun tätä kirjotan niin pian Suomessa heräätte Uuden Vuoden aattoon. Kyllähän mäkin huomenaamuna siihen herään. En jotenki tajunnu että se on nytte. Mutta onhan se. Huominen ei tuu mulla eroamaan mistään muistakaan päivistä, se vaan sattuu olemaan tokavika lomapäivä. Me ei perheen kanssa olla tekemässä mitään. Dadilta kysyin suunnitelmista niin se vaan nauro ja sanoi menevänsä kymmeneltä nukkumaan, niinkun joka ilta. Mua vähän pelottaa mihin mun ajatusmaailma mut tulee johdattamaan huomenna. Kuitenkin tiedän koko ajan että Suomessa kaverit ja porukat kerääntyy yhteen ja juhlii ja pitää hauskaa. Ja mä nyhjään sohvalla. Ja Jessekin ihmetteli mitä tekee kello 12. Niin, sitä samaa mäkin ihmettelen. Sikäli haluaisin että ois jotain tekemistä huomenna että ei pääsis möröt mylläämään aivokuopassa.

Joku saattaa ihmetellä että miksen vietä huomista sitten kavereitten kanssa. Siitä löytyykin toinen ongelma. En oo vieläkään, näissä neljässä kuukaudessa, onnistunut luomaan ystävyyssuhteita jotka sisältäisivät mahdollisuuden vaan soittaa jollekkin että hei mennään ja tehään ja sitte mennään ja tehään. Koko tän neljä kuukautta oon joutunu olemaan ihan ylisosiaalinen, mikä ei oo mua. Tavoitteena saada kavereita. No siihen maaliin olen päässyt, kyllä, kyllä mulla kavereita täällä on. Mutta ystävät on eri asia. Williamsburg on pieni paikka tuhannella kolmellasadalla asukkaallaan. Koulussa seniorit koostuu muutamasta kymmenestä oppilaasta ja aika lailla kaikki ikäluokat on kavereita keskenään. Nää on kaikki nää vuodet ollut yhdessä, kokenut yhdessä ja kasvanut yhdessä. Niillä on tiivis yhteisö. Ei oo ihan helppo nakki vaan yrittää päästä mukaan siihen yhteisöön minkä luomiseen on näilläkin mennyt monta vuotta. Olen vain vaihtari, joka ei puhu täydellisesti samaa kieltä, ja joka kuitenkin puolen vuoden päästä lähtee takasin valtameren taakse mistä on tullutkin.

Joululoman alkaessa vietin parikin päivää kavereitten kanssa, mentiin Natalien luokse ja katottiin leffoja ja naurettiin. Silloin tuntui että tää on sitä mitä mä oon odottanutkin. Mutta jotta jotain tommosta vaihtarille tapahtuu, täytyy siinä takana yleensä olla oma aktiivisuus. Itse koulussa kuulin puhuttavan joululoman alkamispäivänä porukan kerääntyvän niin kysyin voinko itsekin tulla ja ihmiset ilomielin otti vastaan. Mutta ei vaan ilmeisesti tajunneet itse kutsua.
Kuten sanoinkin, niin se ylisosiaalisuus ei vaan oo osa mun luonnetta ja on ollu välillä aika vaikeeta sisäistää, että välillä vaan on pakko tehdä asioita jotka taistelee omaa luonnetta vastaan, pakko siksi että se mitä todennäköisimmin tekee elämästä vähän helpompaa. Oon myöskin tosi huono pitämään yhteyttä, joten esimerkiks tänkään loman aikana en koulukavereista oo kuullu mitään. Tulikin tosta yhteydenpidosta mieleen että esimerkiks kahen mun parhaan ystävän kanssa en ollu ku pari kertaa viestitelly koko täälläolon aikana ja joku viikko sitten kun skypetettiin ni juttu jatko siihen mihin jäiki. Ko. ystävät sain vuoden sisällä ja meistä tuli huippuläheisiä, sielunsiskoja. Toinen kolmikko koostuen parhaista ystävistä multa löytyy ja ala-asteen ajoista. Enpä niidenkään kanssa oo paljoa yhteyksissä oltu mutta ei se meidän ystävyyssuhdetta mihinkään heikennä. Mä tiedän sen. Timantteja ne on kaikki.

Uusi vuosi vaihtuu ihan hetken päästä. Mulla on jonkunlaisia odotuksia että tää lähtis tästä parempaan suuntaan. Ei nytkään mikään huonosti ole mutta ainahan vois asiat paremminkin olla, vai mitä? Useimmiten kuulen että vaihtarilla kevätaika on sitä parasta aikaa ja menee ohi hujauksessa. Pähkäilen voisko niin käydä munkin kohdalla. Ei siis sillä että haluaisin minkään hetken menevän hujauksessa mutta että olis niin hyvä olla että aika tuntuis menevän nopeasti. Nyt mua harmittaa että en oo missään koulun joukkueessa. Talvilaji on koripallo ja sitä en ole koskaan pelannut. Ois ollu ihan mielenkiintosta koittaa mutta jotenki olin pihalla ja myöhässä kaikkie niitten juttujen kanssa että ei sitä kerenny pahemmin muuta kun muutaman kerran ajatella. Oon toki Library Clubissa ja Ski Clubissa. Ski Clubin kanssa mennään Tammikuun aikana neljä kertaa laskettelemaan, sitä odotan innolla, rakastan laskettelua!! Pitäis varmaan ne toppahousut hankkia jostain reilu viikon sisällä.. Ski Clubin kanssa on myöskin tarkotus lähteä jollekkin vklp kestoiselle laskettelureissulle, todennäkösesti West Virginiaan. Toivottavasti toteutuisi. Ja Library Clubilla on suunnitteilla lähteä New Yorkiin myöhemmin keväällä. Ja myöskin bandin kanssa johonkin. Mikään ei ole siis varmaa, mutta oletettavaa on että edes joku noista reissuista onnistuu. Joten siinä jo aika paljon mitä odottaa. Keväturheilut tytöille ovat yleisurheilu ja softball. Mulla on hirveet vaikeudet päättää kumpaan menen, koska softballia ois ihan huippua päästä kokeilemaan mutta kaikki sanoo ei kannata. Ja yleisurheilu lajina ei niin paljoa kiinnosta mutta siellä ois kaikki parhaat tyypit. Mutta anyway, tulee olemaan aika paljon tekemistä niin silläkin perustein toivon että aika ois parempaa.

Täällä aina pahan päivän tai hetken pelastuksena mulla on hostvanhemmat. Niitä en voi varmaan ikinä tarpeeks kiittää. Ovat vaan ihan huippuja. Kaikkihan aina sanoo että joulunaika on vaikeinta aikaa vaihtarille. En oikein tiedä mikä mun kanta on tästä, ei nyt mitään epätoivosia ikäväkohtauksia oo tullut muistaakseni missään kohtaa täällä. Mutta kyllä mä luulen että enemmän oon ikävöiny nyt viimeaikoina, kun mitä aikasemmin. Yks ilta olin mun huoneessa yksin melkeen pari tuntia, ihan hyvä fiilis oli siis, olin vaan jumittunut sinne. Dad tuli istumaan mun sängyn reunalle ja kysy onhan kaikki hyvin ja puhu sitten niistä mitä vaihtarivalmennuksissa on sanottu. Että joulu on rankkaa aikaa ja ei pitäis istua yksin huoneessa ja vastaavaa. Sanoi myös että ymmärtää täysin että tarviin omaa aikaa mutta halus vaan varmistaa että kaikki on hyvin. Tuli jotenki niin hyvä mieli, tiedän että ne oikeesti välittää.

Kiteytyksenä tähän epämääräiseen tekstiin voisin vaan sanoa että tää aika täällä on ollut hyvää. Oon päässyt vihdoin elämään mun suurta, pitkäaikaista unelmaa ja siitä oon koittanu nauttia parhaani mukaan. Vaikeilta hetkiltä ei oo säästytty mutta hyviä on silti ollut rutkasti enemmän. Ei tätä turhan helpoks oo tarkotettu mutta ei se mahdotontakaan ole. Tää kokemus on saanut mut arvostamaan pieniä asioita niin paljon enemmän ja kasvattanut mulle kyvyn katsoa mitä tahansa useammasta näkökulmasta. Mä en halunnut asettaa mitään ennakkoluuloja ennen tänne tuloa ja se on varmasti helpottanut sopeutumista huomattavasti. Vaihtarivuosi ei voi kenellekkään olla sitä mitä siitä olettaa. Mä oon onnellinen täällä, tässä perheessä, tässä yhteisössä, mut silti mä tiedän että jotain tästä puuttuu. En oo ihan varma mitä se on, mutta musta tuntuu että jos löydän sen puuttuvan palan ja osaan loksauttaa sen kohdalleen, pystyn varmasti olemaan vielä paljon onnellisempi. Toivon vaan että löytäisin sen ajoissa, ennen ku kaikki on ohi ja pelkkä muisto vain. Mutta sitä ei pidä murehtia nyt. Nyt elän tätä hetkeä ja nautin siitä, uusi vuosi tuokoon uudet kujeet itse kullekkin!

Onnellista ja tsempintäyteistä uutta vuotta kaikille maailman vaihtareille! Samassa tilanteessa kun ollaan niin kyetään todennäköisesti jakamaan niin hyvät kuin huonotkin tunteet ja tiedän ettei tsemppiä voi koskaan olla liikaa. Nauttikaa jäljellä olevasta ajasta, koska tää on niin ainutkertainen kokemus ettei tosikaan!
Onnellista uutta vuotta myös kaikille muillekkin: ystäville, sukulaisille, kissoille ja koirille!!! ♥

xo

Christmas Eve & Day

Hyvää Joulua!

Täältä hulinan keskeltä kerkesin nyt vähän tännekkin tulla päivittelemään kuulumisia. Joululomalla oon siis nytte ja ens torstaina pitäis takasin raahautua kouluun. Joulu oli kiireinen ja erilainen mutta ihana ja perhekeskeinen! Cameron ja Alaina oli sunnuntaista tiistaihin täällä ja me yritettiin epätoivosesti saada kaikkea valmiiks kun aattoiltana porukka tuli meille. Yritä siinä sitten kun viisvuotias on ihan innoissaan ja kärsimätön kaikista lahjoista ja joulupukin tulosta. Hyvin saatiin kuitenkin siivottua ja ruuat tehtyä. Mutta niin tiistaina sitten lähimmät sukulaiset tuli tänne ja vaihdettiin lahjoja ja syötiin ja pidettiin kivaa ja meni myöhäseks. Sitte täällä Williamsburgissa on perinteenä joka joulu että joulupukki ajaa fire truckilla kaupungin läpi ja siitäkös Cameron ja naapurintyttö Bethany oli riemuissaan! Täällä joulua virallisesti juhlitaan 25. päivä ja Joulupukki ei yleensä tule samalla lailla kylään kun Suomessa, vaan jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä on käynyt piipahtamassa ja tiputtamassa lahjat kuusen alle. Eli jouluaamuna lahjat on kuusen alla ja lapset herää aikaseen repimään paketit auki. Mutkin tultiin sitte puol kaheksalta herättämään lahjoja avaamaan, ei ihan meinannu pysyä silmät auki. Perheen kesken siinä aamulla sitte vaihdettiin lahjat ja myöhemmin lähettiin Gramin ja Papin luokse mihin keräänty muita sukulaisia ja oli toinen jouluateria. Se eroaa aika paljon Suomen jouluruuista, mun mielestä ei mikään kovin hääppönen sinänsä ollu mutta hyvää kuitenki :) Täällä oli kalkkunaa ja kinkkua mut se kinkku oli silleen "keitetty" sellasessa padassa ni se oli erilaista. Lisäks oli muun muassa perunamuusia, papupataa (kuulostaapas oudolta?), sit semmosta "stuffing"ia eli leivänpaloista tehtyä mössöä, vaikee selittää mut ihan hyvää se on :D Ja juomanahan oli tietenkin mitäs muutakaan kuin limpparia limua limppaa eiks sille oikeesti oo järkevämpää sanaa suomeks :D Gramin luona vaihdettiin lisää lahjoja. Sitte tultii pariks tunniks kotiin ja lähettiin vielä Hollidaysburgiin Kylien & co. luo ja oli vielä kolmas jouluateria. Enkä tietenkään tajunnut kuvia ottaa mistään ruuista.
Tässä nyt pikakatsaus joulun vietosta täällä, myöhemmin tuun vielä päivittelemään joululomasta ja joululahjoista sun muusta, ei vaan kerkeä kaikkea aina tänne päivittää mitä haluis! Kuvat kertovat aika paljon ja näette myös näitä sukulaisia täältä! Uudeksi vuodeksi ei oo mitään suunnitelmia, vähän kökköä mutta eihän sitä vissiin aina pidä olla menossa. Hyvää uutta vuotta sinne kuitenkin, jos en sitä ennen kerkeä tänne kirjottelemaan!

Alaina hyvä tyttö, rakastaa kenkiä jo pienestä pitäen :)
  Here comes Santa, Santa Claus!
  Thayne, Gavin, Kylie & Mark

 
Alaina, Jessie, Chris & Cameron

 
Bethany, Grace & Dan (naapurit)
  Jessica & Jeff

 
Gram & Noah
  Pap, Lou, Mom, Kenny, Silka, Noah, Frank

 Eikä oo jenkkihymy tarttunu yhtään tai mitään, hyi kamala :D