torstai 2. tammikuuta 2014

Katsaus vuoteen 2013 part I

TAMMIKUU
Vuosi 2012 vaihtui seuraavaan rakettien paukkuessa ja hyvässä seurassa. Vietin uutta vuotta serkkujen ja muiden sukulaisten kanssa ja luvattiin parantaa maailmaa. Tammikuu sisälsi paljon paperitöitä tulevaa työssäoppimisjaksoa silmällä pitäen ja mieli jaksoi muistuttaa kuinka kohta pitää jättää hyvästit vasta niin läheiseksi tulleelle luokalle. Hyvääkin löytyi paljon, nauramista ja reissaamista. Vietin aikaa ystävien kanssa, käytiin tsekkaamassa lähes tyhjä Korkeasaari veljentyttöjen kanssa jäätävänä pakkaspäivänä ja otettiin äidin kanssa äkkilähtö Berliiniin, joka on muuten vierailunarvoinen kaupunki.

HELMIKUU
Helmikuussa alkoi kauan odotettu seikkailu Turun saaristossa, tarkemmin Herrankukkaron matkailuyrityksessä. Emilian kanssa haettiin kyseessäolevaan paikkaan työssäoppimaan ja Helmikuun alussa äiti sitten ajoi meidät sinne matkalaukkujemme kera. Työnteko oli rankkaa, päivät pitkiä ja rentoutumisaikaa vähän, mutta asenne ratkaisi. Päästiin kauniiden maisemien äärelle koko kevääksi, meren rantaan. Päästiin kokeilemaan vaijerikiipeilyä ja muita aktiviteetteja, sekä testaamaan kuntoamme. Kuka nyt ei kävelisi karkin perässä neljäätoista kilometriä?

MAALISKUU

Maaliskuu meni pitkälti työnteossa. Kun Jumalan selän takaa pääsi hetkeksi käymään ihmisten ilmoilla niin se sisälsi tietenkin paljon tärkeiden ihmisten näkemistä. Vanhalla kunnon porukalla lähettiin hohtokeilaamaan ja vietettiin iltaa Ellan luona, nauraen, tanssien ja ottaen järkyttäviä kuvia. Maaliskuussa oli myös mun 17v synttärit, leivoin pari kakkua ja kutsuin ihmisiä kahville. Emilian ja Isabellan kanssa pidettiin tyttöjen ilta ravintolaillallisen, syvällisten keskustelujen ja parvekkeella hulluttelemisen ollessa pääroolissa.

HUHTIKUU

Kevät. Lempiaikaa vuodesta kun aurinko alkaa lämmittämään ja lumet sulamaan. Yhtenä kauniina päivänä lähettiin Emilian kanssa eräretkeilemään ja nautiskeltiin. Ylitöistä saatiin palkaks viikon vapaa ja lähdettiin kotiin. Näin taas ystäviä ja otin pian äkkilähdön Ylläkselle, missä oli vielä ihan talvi. Laskettelin päivät ja illat vietin ihanimman Maijan kanssa. Yöjunalla porskuttelin takasin kotiin ja sitä seuraavana päivänä takasin Turkuun ja työntekoon. Emilian kanssa leikittiin viidakontähtösiä ja minä heitin talviturkin jääkylmään Itämereen. Onneks oli kuuma palju sekä savusauna.

TOUKOKUU

Toukokuussa piti ravata vaikeasti Rymättylästä Turkuun ja Turusta kotiin ja kotoota Lahteen ja kouluun, mihinkäs muuhunkaan kun Taitaja-kisa valmennuksiin. Siinä olikin sitten melkonen stressinaihe tuolle kuukaudelle. Joensuussa tuli siis käytyä ammattialojen välisissä taitajakisoissa. Itse opiskelen matkailualaa Suomessa ja se on parilaji noissa kisoissa. Oma parinihan sattui sopivasti sairastumaan, kiitos Sini, joten jouduin kärsimään yksin. Oli aika järkyttävä mutta opettava kokemus, ja en mä kai ihan surkea ole kun yksikseni sijoituin viidenneksi. Siellä myös tapasin nykyisen poikaystäväni. Ahkerasti tuli kannustettua sohvaperunana Suomea jääkiekon MM kisoissa ja oli myös AFS:n orientaatioleiri Porvoossa. Äitienpäiväkin oli, leivoin omalle äiteelle minttusuklaakakun ja istutin kukan ruukkuun. Työssäoppimisjakso Herrankukkarossa oli done Toukokuun loppupuoliskolla ja kesäloma oli erittäin tervetullut. 

KESÄKUU

Kesäkuussa olin onnellinen. Olin koko kuukauden puutarhalla kesätöissä mutta kaikki muu aika menikin sitten nauttiessa elämästä. Yöunet jäi muutamaan tuntiin suunnilleen joka yö, koska aina olin menossa ja otin viimisen junan kotiin. Ja joka aamu piti herätä kuudelta ja lähteä töihin. Kyllä siinä vähän kerkes rentoutuakkin, ottaa aurinkoa ja viettää aikaa vain oman itsensä kanssa. Stressiä ei ollut mistään eikä huolta tulevaisuudesta. Ulkona tuli syötyä ihan liian usein, Lahden satama oli kaunis, jokakesänen Lintsinreissu checked ja ystävien kanssa olin mahdollisimman paljon. Kesäkuun 13. oli mun ja erään toisen hömelön päivä. Sydän oli pakahtua onnesta.

6 kommenttia:

  1. Eikää! :D Ihan mahtavaa et löysin sun blogin :) !! En tiiä muistatko mua, mut pelattiin sillon joskus pesistä samassa jengissä ;) Sun blogi vaikuttaa tosi kivalta, vaikka oon vasta lähinnä ehtiny lukemaan noita alku- & loppupään tekstejä. Mä oon nyt ihan pian kans tulossa sinnepäin kaikenlaisten tapahtumien seurauksena lukukausivaihtoon... :) Fiilikset kyllä niin samat ku sulla tossa n. 5kk sitten - aika vaa lentää ja kaikkea pitäis ehtiä tehä!

    Jään lueskelemaan sun kuulumisias! Hauskaa loppuvuotta / uutta vuotta! Miten sen ny voi sanoakki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogeja tutkiskelin ni muistan tietenkin!!! Ihan mahtavaa että säkin otit tilaisuuden hyväkseks ja lähet toteuttamaan Amerikan unelmaa! :) Pikavilkasulla sun vaihtoblogiin sain käsityksen et oisit lähdössä nyt 10. päivä? Ihan huippua ja sun perhe kuulostaa just täydellisen sopivalta sulle :) Kaikki tsemppi sulle, en voi muuta kun sanoa että et tuu katumaan! Tervetuloa lukemaan ja oikein hyvää tätä vuotta sullekkin, nauti elämästäsi Michiganissa! :)

      Poista
    2. Juu tai no siis mul on vaan toi yks blogi, se toinen oli sit meijän joukkueen jossa olin vaan et pystyin helposti hallinnoimaan sitäki... :D juups mut siis joo ! Lähen nyt maanantaina eli 13. päivä eli iiihan piakkoin :D Pakkailen täällä jo iha innoissani XD Kiitos tosi paljon ja toivotaan näin!! :) Samoin sulle sinne !!! :)

      Poista
  2. voi miten oli taas hurmaava ja hyvän mielen päivitys :) sä oot ihan huikea kirjoittaja ja kuvaaja !
    -ä-

    VastaaPoista