keskiviikko 8. toukokuuta 2013

AFS valmennusleiri + lähtöpäivä

Moi! :-)
Tänne taas tulin vähän päivittelemään viimeaikaisista tapahtumista. Viime viikonloppuna tosiaan oli Porvoossa AFS:n valmennusleiri! Lähettiin bussilla Helsingistä lauantaiaamuna ja ajettiin semmonen reilu tunti sinne Övikin leirikeskukseen.
Itse leirillä vetäjinä oli entisiä vaihtareita, jotka oli ollu niissä maissa kun mihin meitä lähteviä on nyt menossa eli Saksa, Ranska, Belgia, Hollanti ja USA. Meillä oli kahen päivän aikana 5 eri sessiota jotka kesti semmoset 1½-2h, oltiin pienryhmissä ja jokasella ryhmällä oli oma vetäjänsä. Keskusteltiin kaikesta vaihtoon liittyvästä yleisesti: sopeutumisesta, kulttuurieroista, kaikesta perusjutuista ja sit kyseltiin tarkemmin mitä mieleen putkahti. Sunnuntain viimenen sessio oli sit maakohtasissa ryhmissä eli puhuttiin pelkästään usasta :)
Leirillä porukka oli ihan mahtavaa ja tutustuttiin hyvin toisiimme. Meitä oli joku vajaa 40. Lauantaina osa porukasta meni saunaan ja UIMAAN hyi saakeli kylmää kylmää mut osa (minä mukaanlukien) jäi tietenki kattoo Suomen peliä! Lauantaiyö veny aika myöhäseks ku juteltiin kaikenlaista ja oli tosi kiva päästä puhumaan kaikista vaihtojutuista muiden vaihtareiden kanssa!
Leiri oli mun mielestä tosi kiva ja hyödyllinen ja sai entistä enemmän intoa vaan LÄHTEÄ NYT HETI!
Perhetietoja ei näy eikä kuulu mutta kärsivällisesti vielä odottelen... :)




AFS:ltä tuli myös sähköpostilla tarkka lähtöpäivä, että lennot on sitten jo varattu! Mä siis tosiaan lentelen sinne New Yorkiin ja se on onneks suora lento. Lähden siis matkaan 8.8.2013! Tasan kolme kuukautta lähtöön! Can't wait!!!

Ja maanantaina kävin ottamassa rokotuksen aivokalvontulehdusta vastaan ja sitten sen keuhkoröntgenin. En vaan oo ihan perillä mitä sille pitää tehä mut kai seki selviää :-D

Tällä erää ei oo muuta näistä vaihtojutuista. Kameran otin leirille mukaan mutta en sitä sieltä laukusta kaivanut joten pöllin noilta muilta nää kaks kuvaa ja laitan tänne nyt, haha kiitos ja anteeks! :D
Kiitos kaikille mukanaolijoille leiristä!! :-)


Hullut meni uimaa! :-D
Kesä on täällä nyt! Tänää oli 32C lämmintä 8)
Hyvää kesää kaikille, kohta loma! <3

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

AFS-meeting + 100 days left!

Hola 

23.4. oli ensimmäinen kauan odotettu AFS-tapaaminen! Menin sinne suoraan Lahdesta ja vaikka se oli suunnattu sekä vaihto-oppilaille että vanhemmille niin oma äitinihän tietenki lomaili Kroatiassa paraikaa... :-D Se oli siis semmonen kolmen tunnin mittanen infotilaisuus Helsingissä. Mähän en osaa yhtään liikkua Helsingissä ja olin aluks iha kuset housussa etten löydä sitä paikkaa tai meen myöhässä tai oon ainut yksinäinen ja plääplää. Lopulta paikka löyty liianki helposti, olin 20 min etuajassa ja löysin toverikseni Maijan! Eli kaikki hyvin :)

Tää oli semmoi aika rento tilaisuus missä oli AFS:n ihmisiä kertoilemassa kaikesta vaihto-oppiluuteen liittyvästä: kulttuurieroista, käytännönasioista (vakuutukset, säännöt yms.) ja voi apua en enää edes muista. Sitte oli vaihtarin äiti kertomassa vanhemman näkökulmaa sekä yks entinen vaihtari kertomassa omasta kokemuksestaan! Kolme tuntia meni hirmu nopeesti ja meinas vähän aika loppua keskenki. Mut tosi hyvä maku jäi tästä ja oon edelleen tyytyväinen et oon AFS:läinen!:)

Nyt en malta odottaa Toukokuun neljättä päivää jolloin alkaa AFS-leiri!!! Eli 4.5-5.5, Porvoo, anyone?
En myöskään malta odottaa kesälomaa! Kuukaus enää!
En myöskään malta odottaa perhetietoja! Ääks mul on kauhee stressi ku tuntuu et kaikki ympäriltä saa perhetiedot ja itte varmaa jään tänne Suomen rajalle itkemään sitte Elokuussa kun ei kukaan oo kelpuuttanut mua :'(
Enkä myöskään malta odottaa itse lähtöä!!! Jos nyt oletetaan kuitenki että ne perhetiedot tulee... :-D Ja siis jos Emilian päässälaskutaitoihin on luottamista niin 100 päivää jälellä!!!

Good feeling, vapaa päivä. Oon nyt uurastanu täällä iha ylipaljo töitä, tänää on eka vapaapäivä kolmeen viikkoon jesus christ.. Eilisilta oli kans vapaa ja päästiin Emilian kans savusaunaan ja paljuun tohon meren rantaan. Siellä vietettiinki sitte kolme tuntia! 2. tai 3. päivä lähen kotii ja 7. päivä tuun takasin tänne. Noiden päivien väliin mahtuu vähä hölläilyy, sitte se leiri, rokotuksien ottamista sekä keuhkoröntgen ja vielä viimenen semmoi kilpailuvalmennus.

En ymmärrä itteeni mut aina ku alan kirjottaa ni tätä tekstii sit vaa tulee ja tulee mut nyt on pakko pysäyttää :D Loppusilaukseks laitan vielä kuvia viimeajoilta sekä ton yhen videon joka niin kuvaa mua ja voin kuvitella et mä oon just tossa tilanteessa sitte ku lähtö lähenee... :-D IMG_8992 IMG_9013 IMG_9082 IMG_9247 IMG_9271
Emilia The Tree Hugger
IMG_9285
Ollaa jotai viidakon tähtösii xd
IMG_9348

Näist kuvista päätellen must saa varmaa aika eräjormakuvan mut älkää antako sen häiritä :p

:------D

Hyvää kevättä kaikille! 

tiistai 9. huhtikuuta 2013

EAST COAST IS CALLING ME!

Heipähei! Eli kun toi edellinen vähän hektinen pläjäys kertoi jo kaiken oleellisen, eli että sijotusalue tuli (!) niin mennäämpä sitten vähän ajatuksiin tästä kaikesta!

Mä lähin siis keskiviikkona äkkilähöllä Ylläkselle, se oli ihan extempore reissu kun kuulin samaisena päivänä että mun työharjottelupaikassa ei nyt ois töitä että lomaa voi jatkaa pidempääkin. Ja keskiviikkoiltana olinkin jo siellä kun nuo lentokoneet on niin nopsia. Kaikki päivät vietin rinteessä mutta siinä sivussa aina kerkesin vähän sähköpostiakin vilkuilemaan ja oi että kun järjestöltä näytti olevan uusi viesti niin meinasin räjähtää. Olin gondolihississä ja 7 vierasta ihmistä ympärillä ni enhän mä viittiny ääntäkään päästää vaan luin rauhallisesti viestin sisällön. Seriously...: "Sijoitusalueesi. Sinä lennät New Yorkiin." Sitku siinä luki ne muut kaupungit (Chicago, Seattle, Los Angeles ja Houston) mihin afs vaihtarit lentää ni pessimistinä oikeesti mun eka ajatus oli "miks just New Yorkiin, oisin valinnu sen ite viimesenä noista kaupungeista!" :-D Sit katoin ne listat läpi et mitkä osavaltiot kuuluu tähän alueeseen ja ku olin saanu koko hommaa vähän sulateltua mielessäni ni olin niin innoissani! Soitin ensimmäiseks mun kummitädille, jonka luona mä siellä Lapissa olin ja hihkuin sille tätä. :)

Nyt en tosissaan enää ajattele että "Miks just toi alue" vaan nyt oon niin riemuissani! Edelleen siinä on 22 mahollista osavaltiota, ja siitäkään ei vielä tietoa että tulenko vuoden viettämään etelässä vai pohjosessa. Mut silti, JEEE ! hihi. Sitä paisti, nykyään kun joku kysyy "mihin päin jenkkejä sä meet" ni enää ei tarvii vastata ettei mitään hajua vaan on jo vähän suuntaa antava tieto :)

Tähän karttaan piirsin hienosti ton vihreen viivan joka rajaa sen mun alueen. Check it out, sweetieS!

EASTCOAST!!!

Ps. taas tuli muutoksia noihin orientaatiojuttuihin :D sählä mikä sählä, mut lopputulos on nyt se et meen molemmat orientaatiot noihin mun "omiin", eli sen lyhyemmän tiedotustilaisuuden 23.4 meen Helsinkiin, ja sen viikonloppuleirin 4.-5.5 meen Porvooseen. CAN'T WAIT!!!

Pps. what_the_fuck neljä, neljä!!! kuukautta lähtöööön! :-)

Tässä vähän kuvia kun pidettii kavereiden kaa Meksiko-ilta (eli wau, tortilloja väännettii) ja sit Lapista! :)


2013-04-01 Löllöö 2013-04-01 Löllöö1 IMG_8778 IMG_8785 IMG_8824 IMG_8850

perjantai 5. huhtikuuta 2013

"Sijoitusalueesi. Sinä lennät New Yorkiin."

Minä lennän New Yorkiin! Oon iha what the fuck fiiliksis!! Mulle siis oli tullu afs:ltä viestiä ja mä siis lennän new yorkiin ja mun sijotus tulee mitä todennäköisimmin olemaan itärannikolla! Mä oon nyt Lapissa ja just tulin vaa pikku breakille rinteestä ja oon siis kännykäl jolla en osaa käyttää bloggerii ni tuun jossei vaihees selittää vähä lisää! Nyt oli vaa pakko tulla kertoo tää tänne xd

MIHIN TE MUUT AFS USA VAIHTARIT LENNÄTTE!?

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

17

Kenellä oli synttärit ! Hihi ihan pöhköä et oon jo 17. Mä en oo koskaa tykänny synttäreist paitsi ehkä sillon pienenä ku sai kaikki kaverit omaan kotiin ja kerranki oli paljon herkkuja ja sain ylläripaketteja. Mut inhoon mitää huomion keskipisteenä olemista ja must tuntuu jotenki vaikeelt vastaanottaa lahjoja, mielummin antaisin vaa kaikille muille lahjoja! Mut eipähän siinä, sukulaisia tuli perjantai iltana vähän kahvittelemaan ku olin tehny tosi hienoja kakkuja joiden kanssa meni hermo :) ! Muulla tavoin en sitte juhlinukkaa eikä ollu aikomuksenakaa. Oon nyt viettäny aika paljon aikaa mun isovanhempien kanssa, ne on vaan niin parhaita! Ja eilen vietin ihan huippuaikaa taas Isabellan ja Emilian kans, käytii Martinas syömäs Lahdessa ja jatkettiin sitte iltaa Emilialla. Myöhäseks meni mut ei haittaa!
Nyt oon siis lomalla tuolta Herrankukkarosta, tulin viime keskiviikkona ja lähen sitte ens keskiviikkona. Ihana oli päästä kotiin ja nähä taas kaikkia ihmisiä! 

Oon nyt miettiny noita AFS:n orientaatioita, ja oon nyt päätynyt 90 prosenttisesti siihen tulokseen että sen valmennustilaisuuden eli sen pari tuntia kestävän, menisin Turkuun koska se on vaan se yks ilta. Ja sit sen viikonloppuleirin menisin ihan normaalisti mun omalle leirille, elikkä siis Porvooseen. En malta odottaa niit orientaatioita! :)

Mul on nyt jostain syystä kauheet paineet! Oon lukenu muutamaan kertaan noi mun hakemuspaperit läpi ja nyt jos mulla ois mahollisuus, ni muuttaisin sieltä niin paljon asioita ja kirjotusmuotoa ja kuvatekstejä ja kaikkea! Tiedän et oon pienempänä ollu nolo sun muuta mut tosta  hakemuksen tekemisestä on vaan vähän yli puol vuotta (what jo puol vuotta?!) ja ihmettelen nyt en miten oon saanu itteni kuulostamaa niin idiootilta :D Jos ite oisin isäntäperhe ni en kyllä ton hakemuksen perusteella itteäni valitsis. Yyh :( 
Eli paineet aiheutuu siitä et hakemus on huono eikä kukaan isäntäperhe varmaan halua mua angstangst, siitä että mulla on eläinallergioita mikä hidastaa isäntäperheen saantia huomattavasti, ja siitä että aika monet vaihtarit on jo saanu isäntäperhetietonsa! Ja vielä siitäki että oon nyt 17 ja naisenhan pitäs sillon olla kauneimmillaan, aika säälittävää :-D No, ei pidä nyt angstata, kyllähän mä tiedän et mennään vasta maaliskuussa ja suurin osa saa perhetiedot vasta joskus kesällä, mut silti! :D

Hyvää pääsiäistä ja hyvää kevättä teille kaikille! Lukijoitakin on tullut jo noin paljon :o kiitoksia kaikille! :) 

IMG_8300 IMG_8312 IMG_8345 IMG_8349 IMG_8393 IMG_8447 IMG_8455 IMG_8487

perjantai 15. maaliskuuta 2013

HAASTE

Wiuuuhh sain Millalta tämmösen haasteen, jota nyt oon nähny liikuskelevan paljonkin täällä vaihtariblogien keskuudessa. So let's do it :)

Ohjeet:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa. 
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
6. Ei takaisin haastamista. 


11 asiaa itsestäni

1. Jos en ole itseäni tarpeeksi selkeästi ilmaissut niin: oon Veera 16 kohta 17 vee asun aika landella ja tällä hetkellä oon työharjottelussa Rymättylässä joka on vielä landempi! 

2. Mulla on ollu aika paljo harrastuksia mm. pesis, uinti, sähly ja huilunsoitto. Tällä hetkellä mul ei oo mitään varsinaista harrastusta mutta pianoa soittelen aika paljon ja kameran kanssa tykkään pelleillä :)

3. Tykkään syömisestä <3 

4. Rakastan Body Shoppia!

5. AMERIKKAAN 5kk PÄÄSTÄ!

6. Haluisin kiharat hiukset... Oon harkinnu vakavasti ja vähemmän vakavasti permanenttia mutta ku se ois niin tappoo hiuksille...

7. Mul on ikävä kaikkia ihmisiä kotoota!

8. Tykkään kaikista värikkäistä väreistä :) keltanen, vihree, pinkki, turkoosi... 

9. Mun jokaikinen nivel naksuu 8)

10. Mulla on ihana isosisko ja ihana isoveli ja ihana äiti ja ihanat isovanhemmat ja ihanat ystävät <3

11. Ja ihan kamala ikävä isää.

IMG_8198


11 haastekysymystä 

1. Jos saisit viettää koko loppuelämäsi ainoastaan yhdessä paikassa, mikä paikka se olisi?
- Meren rannassa lämpimässä maassa. 

2. Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
- Ääh vihaan tätä kysymystä :-D Öhm. Vettä, ruokaa ja puhelimen jolla hälyttäisin pelastuspartion paikalle 8)

3. Missä asut kymmenen vuoden päästä?
- Toivottavasti jossain kivassa (ja lämpimässä) maassa, lähellä merta, omakotitalossa. Toiveajattelua? ...

4. Mikä on kallein vaatteesi/kenkäsi, jonka/jotka omistat?
- Hmmmmm... No noi talvivaatteet ja -kengät on ollu aika epämiellyttäviä kukkarolle.

5. Mikä on suurin unelmasi?
- Mä en ihan totta tiiä! Apua! Yks mun suurimmista unelmista on jo käymässä toteen kun pääsen vaihtoon mutmut. Ääk tää on tosi vaikee, maailmanmullistaja mä en oo mut tottakai mä toivosin että maailmas ois vähän tasa-arvosemmat olosuhteet, ei niin radikaalia eroa köyhien ja rikkaiden välillä ja muutenkin rauha ja nii ees päi you know. Mut sit tällee iha itteäni itteäni aatellen ni valkonen omakotitalo edelleen siellä meren rannassa lämpimässä maassa ja sen talon yläkerran yks huone ois varattu pelkästään jollekkin ihanalle flyygelille ja siel ois ikkunasta näköala merelle ja sen huoneen seinillä ois sapluunoitu joku hyvä biisi :) Heh. Ja sit ois joku mies ja pari pientä ihanaa lasta ja joku söpö koira ja happy family :D !

6. Mitä haluat tehdä ammatiksesi vanhempana?
- Olla asiakaspalvelussa, todennäkösesti matkailualalla mitä opiskelen muutenki :)

7. Ketkä ovat tällä hetkellä sinun top3 tärkeintä henkilöä?
- En voi listata top3 koska siitä jäis uupumaan niin paljo, mut sanotaan et jokaikinen perheenjäsen ja isovanhemmat ja muutamia ihania ystäviä ja sillee.

8. Mikä on sinun top3 lempielokuvaa?
- The Last Song (jonka osaan ulkoa ja jota voisin edelleen kattoa viikon putkeen...), The Lucky One ja hmmm kolmatta en tiiä mut vaiks Dear John <3 Hehe tykkään kaikist romanttisist nyyhkyleffoist !

9. Mikä on sun parhain muisto tähän asti?
- Parhain muisto oh my god. Kaikista matkoista on tietty jääny omat vahvat muistonsa jotka on kaikki ihan parhaita paitsi Espanja on vielä ylitse muiden. Ja kesistä yleensä jää käteen parhaat muistot! Ja ihmisistä!

10. Mäkkäri, Hese vai Subway - mitä suosit eniten ja miksi?
- Mäkkärin voisin liiskata maan syvimpään koloon, sinne en enää jalallani astu :D Subwayta suosin eniten, koska ruoka siellä on vähemmän ällöttävää. Siel saa yleensä parempaa palvelua ja se vaan on muutenki parempi :D

11. Mikä on sun lempivaatekauppasi?
- Hmm ostan niin sekalaisesti kaikkialta... Mut rakastan kaikkia "urheiluvaatteita" eli kaikkii ihania huppareita ja kenkiä ja sellasia et esim Intersport tai Stadium mut sit kuolaan aina esim Guessin perää ja sit myös esim Vero Modas on paljo kivoi vaatteit ja sellast haha :D

IMG_8218


mun 11 kysymystä

1. Ootko hulluna johonki asiaan, mihin?
2. 3 maata johon haluaisit matkustaa?
3. Mitä harrastat?
4. Ketä perheeseesi kuuluu?
5. Pahin pelkosi?
6. Lempi artistit/bändit?
7. Mitä kosmetiikkaa/hygieniatuotteita käytät?
8. Onko jotain mitä haluaisit muuttaa itsessäsi, mitä?
9. Mistä asiasta tykkäät eniten omassa huoneessasi?
10. Mitä ja missä opiskelet?
11. Mikä on salaisuutesi? ;)

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Ajatuksia vaihdosta!

Nyt mulla on fiilis kirjottaa mun kaikki ajatukset tästä vaihtoonlähdöstä ylös, joten näin alkuun voin jo vaan kuvitella että tulee varmaan paljon tekstiä!

Anyway, toivon etten toistele itseäni täällä blogissa. En muista mitä kaikkea oon jo kirjottanut ja miten tarkasti. Nyt kuitenkin tänä iltana kun selailin uusia vaihtariblogeja niin mulle tuli tää fiilis että tuun tänne kirjottamaan heti nyt kaiken! Eli let's go!:

Miksi mä lähden vaihtoon?
Mä oon aina ollut aika seikkailunhaluinen luonne. Mä rakastan matkailua, ja vaikka tähänastiset matkat on ollu lähinnä turistikohteissa ja mä oon tykännyt niistä, niin haluan silti päästä kokemaan ulkomailla sen paikallisten arjen ja elämän ja kulttuurin. Ja vaihtovuoshan on ihan huippumahdollisuus siihen. Mä myös rakastan puhua muita kieliä, varsinkin englantia! Monta vuotta oon toivonu osaavani englannin täydellisesti, ja välillä höpöttelen tai ajattelen itsekseni englanniksi, muutan huvin vuoksi jotain lauseita englanniksi, luen nykyään kirjoja englanniksi, katon leffoja ilman tekstitystä tai englanninkielisillä tekstityksillä, koska mä haluan oppia englannin täydellisesti! Mä haluaisin tulevaisuudessa puhua englantia arkikielenäni and you got the point... I love English! Haluaisin myös päästä luomaan ihmissuhteita eri maista ja tutustua ihmisiin ja heidän kauttaan moniin eri kulttuureihin. Ja siis tottakai tähän kuuluu myös se että vuos jenkeissä ja uusia kokemuksia ja plääplää mut ne nyt on itsestäänselvyyksiä :D

2013-02-03 TYTSYT 3


Miksi Jenkkeihin?  
-Jenkit ei ollu mun ykkösvaihtoehto. Mietin pitkään Australiaa, Uutta-Seelantia, Espanjaa ja vähän Ranskaakin, välillä Kanadaa, ja sitten myös Etelä-Amerikkaa, etenkin Brasiliaa sekä tietenkin jenkkejä. Usahan mä päädyin loppujen lopuksi, tein listaa eri maiden välillä ja kirjotin plussia ja miinuksia, ja jostain ihmeen syystä jenkit voitti. En mä sitä oo katunut hetkeäkään, ehen, mut välillä tuntuu et oisko sittenkin pitäny valita jotain eksoottisempaa? Mut näin on hyvä :) Usassa haluaisin päästä kiertelemään mahdollisimman paljon eri paikkoja, jos en vaihtarivuoden aikana niin myöhemmin. Haluan myös päästä kokemaan sen hehkutetun high school spiritin! Haluan kuulla tyhmiä kysymyksiä Suomesta ja päästä päteemään että ehei, ei se noin oo! Sekä haluan oppia sen englannin, mutta toivon ettei mulle tuu liian leveetä jenkkiaksenttia. 

2013-02-24 Hertsi


Toiveita vaihtovuoteen?  
-Toivon yli kaiken että mun hakemuksesta musta ei saa ihan idioottijunttikakkapää -kuvaa vaan semmonen kuva että joku oikeesti bongais mut sieltä toisten ihanempien hakemuksien seasta. Ja en mä usko että mä ilman perhettä jäisin, tai en ainakaan missään nimessä toivo! Ja sitten kun mulle löytyy se host-perhe, niin toivon että meillä synkkaa, että siitä tulis mulle kun toinen perhe, ja jos ei, niin toivon kuitenki että välit pysyisi hyvinä koko vuoden ajan eikä tarttis edes miettiä missään vaiheessa perheen vaihtoa. Toivon myös että saisin sieltä pian kavereita, tyttöjä tai poikia, nuorempia tai vanhempia, kunhan saisin kavereita :) Tottakai nää on näitä mitä kaikki vaihtarit toivoo että enpähän erotu joukosta! Ennakko-odotuksia mulla ei ole mistään. Ja vaikka nuita osavaltioita oonkin pohtinut niin ei sillä mulle oikeesti oo mitään väliä että mihin osavaltioon pääsen! 

2013-02-03 TYTSYT 31


Pelkoja vaihtovuoteen? 
-Nääkin on nää perinteiset, että perheen kanssa menis huonosti, TAI MIKÄ VIELÄ PAHEMPI SITÄ PERHETTÄ EI LÖYDY OLLENKAAN, etten sais kavereita, et jostain kummallisesta syystä pitäis keskeyttää vuosi, että jollekkin täällä Suomessa käy jotain, tai jenkeissä... Ja ehkä mä pelkään myös vähän kulttuurishokkia. Mä en varsinaisesti pelkää sitä että lähden vuodeksi pois Suomesta ja kaikesta tutusta, en sitä lentomatkaa sinne, mut se mitä mä pelkään on se että mulla tulee liian kova ikävä ihmisiä täällä Suomessa. Täällä on niin paljon tärkeitä ihmisiä, mut kunhan pitää yhteyttä niin eiköhän se ikäväkin (toivottavasti) pysy aisoissa. 

IMG_7943 (2)


Fiilis nyt, 5kk ennen lähtöä? 
-Mua ihmetyttää tää, että mua ei vielä yhtään jännitä lähtö enkä oo missään vaiheessa alkanut miettimään että miksi mä lähden. Monesta vaihtariblogista oon lukenu just että on alkanu miettimään sitä että miksi lähteä ja jättää kaikki, kun kaikki menee niin hyvin. Kyllä mullakin menee nyt Suomessa kaikki hyvin, mutta en silti näe yhtään syytä miksi mä en lähtis. Oon odottanu tätä niin pitkään, oon säästänyt rahaa niin pitkään, ja tiedän et tää vaan on mun juttu! Odotan koko ajan vaan entistä suuremmalla innolla lähtöä ja toivon että kevät ja kesä menis tosi nopeesti!  Hihii 5kuukauden päästä lähen oikeesti! :---)

IMG_7657 (2)

Tuli kyllä kunnon hehtaaripostaus heh, mut näillä tänään ja palaillaan taas! <3 Heippa!