Suomi

Jokohan on vihdoin aika tulla tännekin. Syvät pahoitteluni vaan etten oo antanu itsestäni mitään kuulua täällä blogin puolella oikeastaan kuukausiin. Tänne vaan eksyi pari epätoivottua vierasta niin ei oikeen ollut intoa enää kirjottaa, sekä niinä viimisinä viikkoina Jenkeissä oli kyllä tärkeempääkin tekemistä kun koneen äärellä istumista, että varmaankin ymmärrätte. Nyt tulin kuitenkin korjaamaan asian.

Heinäkuun toinen päivä laskeuduin Helsinki-Vantaan kentälle. Matka oli taas pitkä ja rankka ja asiaa ei helpottanut yhtään että en saanut 50 tuntiin unta ja muutenkin vaan itkin koko ajan. Perheen jättäminen Amerikassa oli yks kamalimmista päivistä ikinä. Itkusta ei tullut loppua ja bussistakin juoksin vielä takasin halaamaan vanhempia. Ja dad sanoi "baby you have to go, you have to be strong now. This is not the last time we're seeing each other. We love you and the door is always open, and you know that." Joten haluttomana kapusin takasin bussiin jossa itkin koko 6 tunnin matkan New Yorkiin. Ne oli kamalia päiviä ne.
Suomen päässä kentällä oli vastassa isovanhemmat, veli ja äiti ja enhän mä voi kieltää, niitä oli aivan kauhean ihana nähdä ja halata taas pitkästä aikaa. Automatka takasin "kotiin" olikin jännä kun suomen puhuminen takkuili melkoisesti.
Lähtö oli siis kamalampaa kun ikinä osasin kuvitella, mutta kyllä mä siitä selvisin. Se oliki vaihtovuoden ainoo huono puoli, se että piti lähteä.

Suomeen oon nyt pikkuhiljaa alkanu sopeutua takasin. Oonhan mä täällä jo kaks kuukautta ollu, mikä tuntuu ihan uskomattomalta ajatella. Kaks kuukautta. Niin kauan. Mutta niin vähän. Muutin omaan asuntoon Lahteen ja vapaapäiviä ei viikosta löydy kun hädin tuskin yks koulun ja töiden ohella.

Alkuun ihmetytti monet asiat täällä Suomessa. Voin sanoo että kyllä siinä jonkinnäkönen kulttuurishokki iski. Ruokahalua ei ollut ekoina viikkoina ollenkaan ja suomen puhuminen tuntu vaan tosi vieraalta. Kaupassa ei enää kysyttykkään kuulumisia tai toivotettu hyviä päivänjatkoja. Vessat veti ihan oudolla tavalla ja oven kahvatkin oli kummallisia. Ja suihkut. Kaikki on tietenki hirveen kallista, eihän täältä raaski ostaa vaatteita, ruokaa tai leffalippuja enää ollenkaan. Enää ei oikeen viitikkään lähteä pyjamahousuissa kauppaan tai juuri suihkusta tulleena kouluun. Kaikki on niin tarkkaa. Missä on se huoleton elämäntyyli?

Sopeutumiseen ei paljoon myöskään auttanu se, että koulusta en tuntenut ketään kun vanhat ryhmäläiset on kaikki työssäoppimassa. Nyt oon tutustunu tän hetkiseen ryhmään hyvin, mutta niidenkään kanssa en tuu enää olemaan ku kuukauden, minkä jälkeen pitää taas vaihtaa ryhmää. Mun opiskelut meni hirmu monimutkaseks ihan vaan meiän koulun takia. Siellä oli systeemit muuttunu vuoden aikana sen verran radikaalisti että mun kohdalla on nyt niin kummalliset suunnitelmat että saa nähä tuunko ees koskaan valmistumaan... Omillani elämiseen oon sopeutunut oikein hyvin, ja tää oli varmasti tässä kohdassa just oikee ratkaisu.

Perheen kanssa skypettelen noin kerran viikossa. Välillä useemmin välillä harvemmin. Tottakai siihen vaikuttaa tää 7 tunnin aikaero. Kavereiden kanssa viestitellään silloin tällön ja poikaystävän kanssa pyritään puhumaan päivittäin. Kummallakin kuitenkin omat kiireensä nii sitä aikaa kasvotusten jutustelulle ei valitettavasti paljoa jää.

Tässä nyt on pääpiirteittäin tätä elämää nyt vaihtovuoden jälkeen. Tosiaan viimisinä viikkoina jenkeissä oli reissaamista, valmitujaiset, valmistujaisjuhlia, uimista, kesästä nauttimista, kavereiden kanssa hengailua, bonfireja, perheen kanssa olemista ja tekemistä sekä tietenki pakkaamista. Siihen meni noin pari viikkoa eli vinkkinä tulevat vaihtarit, kannattaa oikeesti alottaa ajoissa se pakkaaminen sekä suomen että vaihtomaan päässä, niin saa sitte painorajat kohilleen ja kerkee vähän miettiä mitä ottaa ja mitä jättää. Mullakin oli kaks isoa matkalaukullista täynnä tavaraa, käsimatkatavarana jättireppu, yhen paketin laitoin postissa tulemaan ja amerikan kotiin jäi vielä reilu jätesäkillinen tavaraa. Kummasti tuli kerrytettyä... :)

Viimiset sanani tähän nyt vielä jätän, eli kiitos paljon kaikille lukijoille, tutuille ja tuntemattomille jotka mun vaihtovuotta seurailivat tän blogin kautta ja kannustivat päivä päivältä eteenpäin. Tää blogi taitaa nyt ainakin toistaseks jäädä tähän, vielä tää täällä ihan julkisena pysyy että en mä sitä poistamassa ole, mutta jos joskus jatkan tarinoitani taas bloggailun merkeissä niin se tulee olemaan sitte toisessa osotteessa.
Eli nyt tosiaan kiitos kaikille ja ehkä palataan taas joskus. Hyvää syksyä kaikille ja uusille vaihtareille oikeen ihanaa vaihtovuotta, ottakaa kaikesta ilo irti ja nauttikaa pienistäkin asioista, olkaa avoimia ja ennakkoluulottomia ja aktiivisia ja helposti lähestyttäviä ja hymyileviä ja omia itsejänne niin teillekin tulee olemaan elämänne paras vuosi!

Ciao, Veera

Awesome day on the lake!

Heyy :) Tässä taas pikasesti kuvia sunnuntailta kun mentiin Raystown järvelle Chrisin veneellä. Oli aivan tosi hauska päivä ja vesi oli niin lämmintä! Veneilyähän oon aina rakastanu ja vauhtia ja hurjastelua, hiukset vaan meni tuulen mukana ja hymy pysy kasvoilla koko päivän. Siellä on niin kauniit maisematkin ja sää oli mitä mahtavin. Karua palata täältä viikkoja jatkuneesta helteestä Suomen koleaan keliin ugh :(
Anyways oltiin uimassa ja paluumatkalla pääsin kokeilemaan tubing! Eli siis tuo iso rengas tai patja mikälie sidottiin veneeseen kiinni ja minä raukka siellä keskellä järveä hurjaa vauhtia yritin olla tippumatta kyydistä. Chris ajo ihan hullusti ja kurvitteli ja yritti saada mut lentämään. Becca tuli mun kanssa sitten myös ja jonkun ajan päästä Chris sai molemmat lennätettyä kyydistä. Silloin iskeydyin kivenkovalta tuntuvaan vedenpintaan niin rajusti että luulin murtaneeni käsivarteni. Takasin en pystyny uimaan ni tarrauduin köyteen kiinni ja ne sitte hinasivat mut ja Beccan takasin veneelle. Käsi oli onneksi kunnossa, mut jalat on ihan mustelmilla hahah. Oli kyllä aivan sairaan hauskaa ja tällä viikolla mahollisesti mennään uudelleen jos löytyy aikaa ja sit pääsisin kokeilee vesihiihtoo jos uskallusta riittää ;)

Washington D.C.

Viikko sitte keskiviikkona Jessie tuli hakemaan mut ja lähettiin kohti D.C.tä. Yövyttiin matkan varrella Chrisin (Jessien aviomies) asunnossa. Chris siis työskenteli D.C.ssä Pentagonissa reilu 10 vuotta ja tuntee D.C.n melkeen ku omat taskunsa. Torstai aamuna ajettiin about tunti sieltä asunnolta ja ekaks päästiin vierailee Pentagon. Se on sellai jätti rakennus missä kaikki tärkeet military miehet ja U.S. secretary ja muut vastaavat työskentelee. Googlatkaa se jos ette tiedä miltä näyttää, siel ei ollu lupa valokuvata mitään.
Sinne sillon 9/11 iskettiin myös ja pysty kyl näkemää mitkä osat rakennuksessa tuhoutu niissä iskuissa ja siellä oli myös paljon kuvia siitä. Oli kyl mielenkiintosta päästä vierailee siellä ja sisäänpääsy vaati kolmen ID:n näyttämistä ja selityksen mitä oli siellä tekemässä.
Sieltä mentiin Arlington Cemeteryyn missä on haudattu kaikkia menehtyneitä sotilaita ja siellä oli semmonen "vartija" käveli ees taas yhessä paikassa ja kuulemma yks haastavimmista military hommista päästä, super arvostettu positio. Sieltä käveltiin Lincoln Memorialle mistä tietenkin piti ottaa paljon kuvia, sitten Washington Monumentille, Air & Space Museum, The Capitol ja The White House. Chris laski että yhteensä sen päivän aikana tuli käveltyä semmonen 15-16 mailia eli joku 25 kilsaa. Sit illalla mentiin vielä Jessien kanssa shoppailemaa ja tuli käveltyä vielä lisää kun piti ostoskeskus ettiä joka olikin jossain kahen mailin päässä. Oltiin aika kuolleita sen päivän jälkeen ja yöllä nukutti hyvin. Oli kyllä kiva reissu ja kiva päästä vierailemaan D.C. Tykkäsin siitä kaupungista, paljon kivempi kun esim New York! Tässä vielä läjä kuvia :)

Baseball, bowling and spring concert

Vähän myöhässä tulee nääkin kuvat mutta tuleepahan kuitenkin!

Eli tässä on nyt Toukokuulta kuvia Cameronin baseballista, bowling meetingistä AFS:n kanssa, band/chorus spring concertista sekä vielä vika kuva kun mentiin kattoo Altoona Curven baseball peliä koulupäivän aikana koulusta käsin siis.

Tässä nyt vähän kauhistuttaa tää ajankulu. Eikä ihan vähän vaan aivan sairaasti. Kolme viikkoa jäljellä. Muistan senkin kun kaverit innoissaan laski päiviä Cedar Point tripiin ja tuli sielläkin jo käytyä. Se on siis tosi iso huvipuisto Ohiossa. Sade sitte päätti pilata senki reissun hahah, kerettiin neljä vuoristorataa ajamaan. Mutta seura oli mitä mahtavinta ni eihän siinä. Tänään oli viimenen AFS-tapaaminen, missä näytettiin slideshow tän vuoden kuvista kaikista meiän alueen vaihtareista. Tuli hirmu haikee fiilis, joitakin niistä en tuu koskaan enää näkemään. Tänään oli myös baccalaureate, eli semmonen graduationiin liittyvä juttu kirkossa. Huomenna itse graduation. Ihan hullua. Tää aika on menny niin nopeesti.
Hirveesti ois ohjelmaa tälle loppuajalle ja tuntuu että mitään ei kerkee tekemään. Kavereitten valmistujaisjuhlia tulee koluttua läpi monia. Keskiviikkoiltana lähetään Jessien ja Chrisin kanssa ajamaan Washington D.C.hen missä vietetään eka yö ja sitte torstai koko päivä aikaa tehä sitte mitä ikinä tehääkään siellä. On kiva päästä näkemään seki kaupunki!! :)

Kaikki on siis edelleen tosi tosi hyvin täällä. Hirvittää vaan se lähtö ihan törkeesti. Siitä tulee olemaan rankin päivä ikinä. Mulla on kokonaan toinen elämä täällä, ja sit vaan pitää jättää se kaikki. Tottakai tuun takasin jonain päivänä mutta ei se koskaan tuu olemaan samanlaista. Nyt vaan pitää nauttia tästä loppuajasta ja murehtia sitte ku on sen aika.

Ei oo kyllä yhtään valhetta sanonta

Exchange year is not just 

a year in your life.

It's a life in a year.

Ens kertaan taas! Take care! <3