Suomi

Jokohan on vihdoin aika tulla tännekin. Syvät pahoitteluni vaan etten oo antanu itsestäni mitään kuulua täällä blogin puolella oikeastaan kuukausiin. Tänne vaan eksyi pari epätoivottua vierasta niin ei oikeen ollut intoa enää kirjottaa, sekä niinä viimisinä viikkoina Jenkeissä oli kyllä tärkeempääkin tekemistä kun koneen äärellä istumista, että varmaankin ymmärrätte. Nyt tulin kuitenkin korjaamaan asian.

Heinäkuun toinen päivä laskeuduin Helsinki-Vantaan kentälle. Matka oli taas pitkä ja rankka ja asiaa ei helpottanut yhtään että en saanut 50 tuntiin unta ja muutenkin vaan itkin koko ajan. Perheen jättäminen Amerikassa oli yks kamalimmista päivistä ikinä. Itkusta ei tullut loppua ja bussistakin juoksin vielä takasin halaamaan vanhempia. Ja dad sanoi "baby you have to go, you have to be strong now. This is not the last time we're seeing each other. We love you and the door is always open, and you know that." Joten haluttomana kapusin takasin bussiin jossa itkin koko 6 tunnin matkan New Yorkiin. Ne oli kamalia päiviä ne.
Suomen päässä kentällä oli vastassa isovanhemmat, veli ja äiti ja enhän mä voi kieltää, niitä oli aivan kauhean ihana nähdä ja halata taas pitkästä aikaa. Automatka takasin "kotiin" olikin jännä kun suomen puhuminen takkuili melkoisesti.
Lähtö oli siis kamalampaa kun ikinä osasin kuvitella, mutta kyllä mä siitä selvisin. Se oliki vaihtovuoden ainoo huono puoli, se että piti lähteä.

Suomeen oon nyt pikkuhiljaa alkanu sopeutua takasin. Oonhan mä täällä jo kaks kuukautta ollu, mikä tuntuu ihan uskomattomalta ajatella. Kaks kuukautta. Niin kauan. Mutta niin vähän. Muutin omaan asuntoon Lahteen ja vapaapäiviä ei viikosta löydy kun hädin tuskin yks koulun ja töiden ohella.

Alkuun ihmetytti monet asiat täällä Suomessa. Voin sanoo että kyllä siinä jonkinnäkönen kulttuurishokki iski. Ruokahalua ei ollut ekoina viikkoina ollenkaan ja suomen puhuminen tuntu vaan tosi vieraalta. Kaupassa ei enää kysyttykkään kuulumisia tai toivotettu hyviä päivänjatkoja. Vessat veti ihan oudolla tavalla ja oven kahvatkin oli kummallisia. Ja suihkut. Kaikki on tietenki hirveen kallista, eihän täältä raaski ostaa vaatteita, ruokaa tai leffalippuja enää ollenkaan. Enää ei oikeen viitikkään lähteä pyjamahousuissa kauppaan tai juuri suihkusta tulleena kouluun. Kaikki on niin tarkkaa. Missä on se huoleton elämäntyyli?

Sopeutumiseen ei paljoon myöskään auttanu se, että koulusta en tuntenut ketään kun vanhat ryhmäläiset on kaikki työssäoppimassa. Nyt oon tutustunu tän hetkiseen ryhmään hyvin, mutta niidenkään kanssa en tuu enää olemaan ku kuukauden, minkä jälkeen pitää taas vaihtaa ryhmää. Mun opiskelut meni hirmu monimutkaseks ihan vaan meiän koulun takia. Siellä oli systeemit muuttunu vuoden aikana sen verran radikaalisti että mun kohdalla on nyt niin kummalliset suunnitelmat että saa nähä tuunko ees koskaan valmistumaan... Omillani elämiseen oon sopeutunut oikein hyvin, ja tää oli varmasti tässä kohdassa just oikee ratkaisu.

Perheen kanssa skypettelen noin kerran viikossa. Välillä useemmin välillä harvemmin. Tottakai siihen vaikuttaa tää 7 tunnin aikaero. Kavereiden kanssa viestitellään silloin tällön ja poikaystävän kanssa pyritään puhumaan päivittäin. Kummallakin kuitenkin omat kiireensä nii sitä aikaa kasvotusten jutustelulle ei valitettavasti paljoa jää.

Tässä nyt on pääpiirteittäin tätä elämää nyt vaihtovuoden jälkeen. Tosiaan viimisinä viikkoina jenkeissä oli reissaamista, valmitujaiset, valmistujaisjuhlia, uimista, kesästä nauttimista, kavereiden kanssa hengailua, bonfireja, perheen kanssa olemista ja tekemistä sekä tietenki pakkaamista. Siihen meni noin pari viikkoa eli vinkkinä tulevat vaihtarit, kannattaa oikeesti alottaa ajoissa se pakkaaminen sekä suomen että vaihtomaan päässä, niin saa sitte painorajat kohilleen ja kerkee vähän miettiä mitä ottaa ja mitä jättää. Mullakin oli kaks isoa matkalaukullista täynnä tavaraa, käsimatkatavarana jättireppu, yhen paketin laitoin postissa tulemaan ja amerikan kotiin jäi vielä reilu jätesäkillinen tavaraa. Kummasti tuli kerrytettyä... :)

Viimiset sanani tähän nyt vielä jätän, eli kiitos paljon kaikille lukijoille, tutuille ja tuntemattomille jotka mun vaihtovuotta seurailivat tän blogin kautta ja kannustivat päivä päivältä eteenpäin. Tää blogi taitaa nyt ainakin toistaseks jäädä tähän, vielä tää täällä ihan julkisena pysyy että en mä sitä poistamassa ole, mutta jos joskus jatkan tarinoitani taas bloggailun merkeissä niin se tulee olemaan sitte toisessa osotteessa.
Eli nyt tosiaan kiitos kaikille ja ehkä palataan taas joskus. Hyvää syksyä kaikille ja uusille vaihtareille oikeen ihanaa vaihtovuotta, ottakaa kaikesta ilo irti ja nauttikaa pienistäkin asioista, olkaa avoimia ja ennakkoluulottomia ja aktiivisia ja helposti lähestyttäviä ja hymyileviä ja omia itsejänne niin teillekin tulee olemaan elämänne paras vuosi!

Ciao, Veera

Washington D.C.

Viikko sitte keskiviikkona Jessie tuli hakemaan mut ja lähettiin kohti D.C.tä. Yövyttiin matkan varrella Chrisin (Jessien aviomies) asunnossa. Chris siis työskenteli D.C.ssä Pentagonissa reilu 10 vuotta ja tuntee D.C.n melkeen ku omat taskunsa. Torstai aamuna ajettiin about tunti sieltä asunnolta ja ekaks päästiin vierailee Pentagon. Se on sellai jätti rakennus missä kaikki tärkeet military miehet ja U.S. secretary ja muut vastaavat työskentelee. Googlatkaa se jos ette tiedä miltä näyttää, siel ei ollu lupa valokuvata mitään.
Sinne sillon 9/11 iskettiin myös ja pysty kyl näkemää mitkä osat rakennuksessa tuhoutu niissä iskuissa ja siellä oli myös paljon kuvia siitä. Oli kyl mielenkiintosta päästä vierailee siellä ja sisäänpääsy vaati kolmen ID:n näyttämistä ja selityksen mitä oli siellä tekemässä.
Sieltä mentiin Arlington Cemeteryyn missä on haudattu kaikkia menehtyneitä sotilaita ja siellä oli semmonen "vartija" käveli ees taas yhessä paikassa ja kuulemma yks haastavimmista military hommista päästä, super arvostettu positio. Sieltä käveltiin Lincoln Memorialle mistä tietenkin piti ottaa paljon kuvia, sitten Washington Monumentille, Air & Space Museum, The Capitol ja The White House. Chris laski että yhteensä sen päivän aikana tuli käveltyä semmonen 15-16 mailia eli joku 25 kilsaa. Sit illalla mentiin vielä Jessien kanssa shoppailemaa ja tuli käveltyä vielä lisää kun piti ostoskeskus ettiä joka olikin jossain kahen mailin päässä. Oltiin aika kuolleita sen päivän jälkeen ja yöllä nukutti hyvin. Oli kyllä kiva reissu ja kiva päästä vierailemaan D.C. Tykkäsin siitä kaupungista, paljon kivempi kun esim New York! Tässä vielä läjä kuvia :)

PROM

Vihdoin on aikaa tulla tännekkin. Pahoittelut kun en oo mitään päivitelly taas pitkään aikaan. Aika vaan liitää siivillä ja sitä ei oo ikinä tarpeeks. Alle kaks kuukautta jäljellä ja täällä vaan nautin niin täysillä joka hetkestä että en oo ollenkaa valmis palaamaan Suomeen.
Viime viikonloppuna oli Prom, eli koulutanssit mihin pukeudutaan hienosti ja syödään ja juhlitaan ja tanssitaan ja pidetään hauskaa. Oli kyllä yks parhaimmista muistoista ikinä, oli aivan huippuilta! Tässä kuvia itse Promista ja myöhemmin tuun päivittelemään muita kuvia ja mm. New Yorkista mihin tehtiin päiväreissu eilen. Palaan tänne taas kun löydän pienen hetkisen :)

Enjoy!




Kaipa voin vähän yksityiskohtia kertoa kanssa haha. Eli siis perjantaina 2.5. oli puolikas päivä koulussa. Koulun jälkee kukin lähti omille taholleen ja valmistautumaan iltaa varten. Lähettii momin kans Altoonaa ja ostin vielä viimiset jutut ja menin kampaajalle laittamaan mun hiukset. Kotiin päästyä mulla oli tunti aikaa laittaa meikki, kynnet ja pukeutua. Mun prom date Alex tuli mut sitte hakemaan ja lähettiin Mill Hill:ille ottamaan kuvia missä oli suuri osa muistakin kavereista. Sieltä jatkettiin meiän juhlapaikkaan Calvin Houselle mikä oli aika kiva paikka. Otettiin lisää kuvia ja mentiin sitte sisään. Meille tarjoiltiin hyvää ruokaa ja tanssittiin. Promin jälkee mentii kaveriporukalla yhteen ravintolaan mikä tarjoilee aamupalaa 24/7 ja sieltä jatkettiin Afrer Prom -partyyn Shannonin luo. Minä ja muita kavereita sinne yöksi kun nukkumaan päästiinvihdoin 5:30 am. Oli aivan sairaan hauska ilta ja nyt oon taas kokemuksia rikkaampi. :)

Tänne kuuluu hyvää

Track&Field kuvia matkan varrelta. Tarviin 1 inch lisää korkeushypyssä ni pääsisin kilpailee districteihin!

Yksiä helpoimmista biiseistä county bandissa johon valittiin 7 oppilasta meiän koulusta. Oli muuten kiva soittaa huilua kaks päivää putkeen flunssan kourissa kun pysty hädin tuskin hengittämään haha. Ja ois varmaan kannattanu vilkasta sitä musiikkia ennen ku ekaa kertaa soittaa sen 90 hengen orkesterissa..  // Päätin paistaa lettuja sunnuntaiaamuna // Hayley <3

Ihanaa kuinka kännykkä täyttyy tämmösistä kuvista kun lähtee hetkeks vessaan. :)

Sirkuksessa!!

Sunday hiking with my dad ! 30 astetta lämmintä :)

kaikki sanoo että toi valkonen läikkä on kummitus koska se ei esiintynny missään muissa kuvissa ja että tossa tunnelissa on joskus tapettu joku jonka takia se kummitus on siellä :((


Edellisestä track meetistä! Bunch of retards haha our team is awesome <3

Pääsin tänää kattoo ekaa baseball peliä :) joka voitettiin 7-3 !