Lower Trail kuvia

Juniata River on pitkä joki joka menee myös Williamsburgin läpi. Sen varrella on ties kuin monen mailin edestä Lower Trailia, tai Rails to Trails, kummalla nimellä nyt haluaa kutsua. Kävelen siis n. kilsan verran kotoota ja pääsen joen varteen.  Rakastan tota aluetta, siel on niin vihreetä ja vehreetä ja rauhallista, ainoo mitä kuulee on veden solina ja lintujen ja ötököiden äänet. Kelpaa kyllä tämmöselle maalaistytölle. Ja puut on tosi paljon isompia ja korkeempia kun Suomessa keskivertopuut. Välillä meillä on cross country treenit tuolla mutta etenki viikonloppusin kun meen yksin juoksemaan ni meen nimenomaan tonne. Se onkin tarkotettu erilaisille liikuntamuodoille: lenkkeily, pyöräily, ratsastus ja talvella mahollisesti hiihto. Lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä siellä on eniten, ja jenkkimäisesti kaikki tervehtii vastaantulijoita :) Vesi vaan on mun elementti ja oon maailman onnellisin et pääsin paikkaan joka on näin lähellä jotain luonnonvettä.

Kulunut viikko

Moi! Käytii hakee jättiskättijäätelöt ja tehtii vaihteeks salsaa ja ollaan vaa lököilty tää päivä. Onneks. Koko muu viikko oli taas niin kiireinen et tää tasotti ihan mukavasti. Koulussa meni päivät taas ihan normaaliin malliin, tiistaina vai keskiviikkona anyways oli cross country race ja voin sanoo et melkee kuolin. Matka mikä juostaan noissa raceissa on aina 5km. Noh, tona päivänä se ihana reitti sisäls yheksän HERVOTONTA ylämäkee, siis pitkiä ja jyrkkiä, ja lämpötila oli 34C! Joo myönnän, kävelin varmaa puolet siit matkasta mut niin teki moni muuki, se vaan oli ihan hirvee!

Sit oli taas mukavasti noit kokeita ja testejä. Koulun pitäis olla helppoo, oon sentää maasta jossa on yks maailman parhaimmista koulutussysteemeistä ja jenkit eimilläänpahalla on aika tyhmiä. Tollee noin yleisesti ottaen. Mut koulu ei oo helppoo, tai ei se liikoja paineitakaa anna mutta ei sitä läpi mennä tekemättä mitään. Mitä mä ehkä vähän toivoin kjeh noeivaa. Yleensä tunneilla kannan sanakirjaa mukana vaikka enkku onkin parantunu ni silti joissain aineissa ne sanat vaan on jotain ihan uskomattomia, mitä en oo ikinä kuullukkaa ja sit pitää lukea joku juttu ja kirjottaa essee mistä siinä puhutaan ja oma mielipide, eli sanakirja tosiaan on tarpeellinen. Kaikki jotka mut tuntee (Eve, please älä voivottele siellä) tietää että matikka ja fysiikka on ihan hepreaa mulle, mun aivot vaan ei oo tarkotettu siihen tarkotukseen. No, koitahan niitä sitte opiskella semmosista aiheista mitä en oo aikasemmin opiskellu nimimerkki amis joka ei vuoteen muutenkaan opiskellu matikkaa tai fysiikkaa ja kaikenlisäks englanniks ja en ymmärrä niitä termejä! Tosi turhauttavaa, välillä oikeesti pelkään että jos ei ala numerot ja äxät ja kemialliset reaktiomerkinnät mitkä lie tarttumaan mun aivoihin ne vielä lähettää mut kotiin ja laittaa käymään yläasteen fysiikan tunnit uusiks. No thanks.

Perjantaina oli taas futispeli, homegame ja VOITETTIIN TAAAAAAS!!! Go pirates <3 Se on vielä ihan tosi hienoa koska näil ei oo yli 20 vuoteen menny näin hyvin, me ollaan voitettu  kaikki pelit ja perjantain tulos 41-7 oli vielä paras tulos 23 vuoteen. Haha kaikki sanoo et on mun (tai kai muittenki vaihtareitten :D ) ansiota et meil menee näin hyvin hehe :p Ainii ja ku perjantai oli sateinen päivä ni puettiin meiän band uniformujen päälle sadeuniformut ja en vaan kestä ne oli niin ihanan järkyttävät ja näytettii vaa yheltä isolta bingviinilaumalta :'D Harmi et mul ei oo kuvaa niistä. Pelin jälkee oli taas tanssi ja oli hauskaaa, olin lähinnä Missyn ja Karan kanssa ja minä ja Kara oltii ihan hulluja ja kaikki vaan sano et oltiin saatu liikaa sokeria hehehups eikai sentään.

Eilen menin tonne Lower Trailille napsimaan valokuvia kun ei ollu parempaakaan tekemistä ja halusin olla ulkona mut en jaksanu juoksemaa lähteä. Sit mentiin kattomaan Huntingdoniin Cameronin soccer peliä joka oli kyllä varsinaista nappulapalloa :'D tultiin kotiin ja lähettiin takasin Jessien ja niiden luo ja siellä oli taas vaihteeks campfire, en muista koska on viimeks ollu lauantai ilman campfireä. Ne on kyllä kivoja mutta alkaa pikkuhiljaa tulla hotdogit ja hampurilaiset ja makaroonisalaatti joka maistuu ainoostaa majoneesille korvista ulos. Sit hurjasteltii kaikilla mönkkäreillä ja mopoilla siellä pihassa Chrisin ja Cameronin kanssa. Kakspyöränen oli ok, kolmipyöränen ihan hirvee koska se oli niin iso ja ne renkaat ihan jäätävät ni en osannu hallita sitä ja meinasin ajaa puuta päin. Mut Cameronin neljäpyöränen pikkumönkkäri oli just mahtava! Cameron 5v siellä veteli ku vanha tekijä ni kyllähän mäki sit halusin kokeilla ja jossain vaiheessa Cameron halus tulla mun kyytii ja oli kyllä hauskaa :D Chris vei mut sillä isolla mönkkärillä johki metsäreitille ja sanoinki sille et vaik oon tämmönen pelkuri ni rakastan kaikkee extremee! Osaatteko muuten sanoo miks kukaa täällä ei osaa käyttää mun kameraa?! Siis maailman yksinkertasinta, paina nappia. Mutta ei, ei kukaan osaa ja sen takia musta ei sitte pahemmin oo kuvia :D

Tänää oli rento päivä, aika luksusta vaihtelua normielämälle. Koulu, cross country, kotiin, suihku, ruoka, läksyt... Sit oonki jo melkee valmis menee nukkumaa. Ja viikonloput yleensä on aika täynnä kaikenlaista ohjelmaa. Joten teki kyllä ihan hyvää nukkua pitkään, heilua yöpuvussa kello kolmeen asti ja hengailla vaan, tehä vähän salsaa ja käydä jäätelöllä ja skypettää Jessen kanssa <3 Ens lauantaina toivottavasti pääsen vihdoinki shoppailemaan! Riippuu siitä läpäseekö Missy sen ajokokeen perjantaina. On nimittäin jo aikakin päästä kaupoille  kun oon nyt viis viikkoa eläny sillä määrällä vaatteita jotka Suomesta mukaan pakkasin.
Huh, puolet tästä tekstistä kirjotin uusiks ku netti pätkäs ja piti käynnistää kone uudelleen ja tietenkää se ei ollu tallentanu näitä joten on varmaan aika epäselvä mutta ihan sama. Tässä vielä jotain kuvia lauantailta!




Enkä vaan pääse yli kuinka ihania Cameron ja Alaina on! Cameroniin oon ihan rakastunu ja se tykkää musta ja en malta aina odottaa et nään ne taas :D Ja Alaina on niin ihana kaunis pikkunyytti jota tekee koko ajan vaa mieli helliä ja pitää sylissä <3

How it feels like

Tasan kuukausi sitten lähin toteuttaa mun suurinta unelmaa. Lähin vaihto-oppilaaksi yhdysvaltoihin. Hyvästelin mun koko perheen, kaikki ystävät sekä poikaystävän kymmeneksi ja puoleksi kuukaudeksi, tietäen että seuraavan kerran näen heitä vasta ensi kesänä. Ihmiset ihailivat mun rohkeutta lähteä, musta oltiin ylpeitä, mulle sanottiin että sä tuut pärjäämään, mun käskettiin nauttia tästä mahdollisuudesta. Mäkin ihailen omaa rohkeuttani, olen itsestäni ylpeä ja tiedän että pärjään ja haluan nauttia parhaani mukaan.

Sain tietää mun perheestä ja sijotuksesta kaks kuukautta sitten, nyt oon asunu täällä heidän kanssa jo kuukauden. Tää paikka tuntuu kodilta, ja mun perhe on ihana. Ajan kuluessa aika ei tunnu menevän normaalia nopeammin tai hitaammin, ajankulu tuntuu ihan tavalliselta. Paitsi jälkeenpäin ajatellessa. Oon ollut täällä jo kuukauden. Kuukauden?! Vastahan mä lähdin! Mihin tää aika on mennyt? Tää aika on mennyt totuttelemiseen uuteen elämään.

Ennen omaa lähtöäni olin lukenut muiden vaihtareiden kokemuksia blogeista, lehdistä, foorumeilta... Sitä tiedonjanoa ei voinut vähentää. Halusin tietää kaiken; uutuudenviehätyksestä, koti-ikävästä, turhautumisesta, uusista ihmisistä, uudesta ympäristöstä, koulusta, jenkeistä, kavereista, vapaa-ajan vietosta, ruuasta, juhlapyhistä, kotiinpaluusta... Kaikesta! Mutta jokaisen kokemus, jokaisen vaihtarivuos on erilainen kun kenenkään muun.

Mä asun pienessä kaupungissa, missä ei ole lähestulkoon mitään. Mun perheessä ei ole lapsia, ei pieniä eikä omanikäisiä. Talo missä asun ei ole mikään kartano. Mun koulu on pieni. Mutta tää on just sitä mitä mä haluan, en mä osaisi kuvitella itteäni mihinkään muualle viettämään tätä vuotta. Tää on mun Amerikan unelmaa. Tää on mulle nyt koti. Mulla on täällä perhe. Mulla on täällä kavereita. Mä nautin olostani täällä.

Mä olen sopeutunut mielestäni aika hyvin. Mun englannin taito paranee päivä päivältä ja mikä sen ihanempaa kun kuulla joltain että sun englanti on parantunut. Oon kuullu että mun aksentti, on cool, cute or weird. Mutta se on mua. Mä oon  nyt se kummajainen. Mä oon se joka on erilainen. Jonka nimeä kukaan ei lausu oikein, jonka aksentti huomataan, se joka tulee muualta, se uusi tyyppi siellä koulun käytävässä.

Mä oon tutustunut ihmisiin, ollaan nähty paljon sukulaisia ja tykkään heistä kaikista. Koulusta oon saanut muutamia kavereita, sekä Missyn josta voin pikkuhiljaa alkaa puhua ystävänä. Oon nauranut paljon, oon tuntenu monia onnenvärähdyksiä ja kiitollisuutta joka päivä. Oon tuntenu sääliä niitä kohtaan jotka ei pääse kokemaan tätä. Tulee hyvä mieli joka kerta kun joku huikkaa "hey veera", tai kun joku kehuu sua.

Mutta. Täältä löytyy se muttakin. Ei tää helppoa ole. Mun pitää koko ajan puhua englantia ja mä en kuule ympärilläni puhuttavan mitään muuta kun englantia. Joskus en ymmärrä kaikkea ja joskus mua ei ymmärretä. Se turhauttaa ja väsyttää. Välillä mua ärsyttää ihmiset täällä, välillä mietin miks ikinä halusin vaihtariks. On ollu myös hetkiä jolloin oon ollu jo ihan hilkulla valmis luovuttamaan. Oon pari kertaa itkenytkin ihan vuolaasti.

Asia mikä iski ehkä koviten vasten kasvoja on se, että täällä mä joudun olemaan riippuvainen muista ihmisistä, ja täällä ei vaan oo mahollista olla yhtä itsenäinen mitä totuin kotisuomessa olemaan. Siihen varmasti menee aikaa tottua ja uskon että sitte kun on aika palata takasin Suomeen, sitä itsenäisyyttä arvostaa paljon enemmän.

Todennäkösesti jokanen tietää miltä ikävä tuntuu. Mä oon tuntenu paljon ikävää täällä ollessani ja se ei oo kiva tunne. Oon ikävöiny kaikkia mun ihmisiä Suomessa. On ollu niitä negatiivisia fiiliksiä, mutta loppujen lopuks vähemmän mitä odotin niitä olevan. Ja nekin oon kaikki saanut nujerrettua ja seuraavassa hetkessä oon taas ollut onnellinen.

Se ei oo puppupuhetta että vaihtarin elämä on yhtä tunteiden vuoristorataa. Täällä yks ihminen lisää todistamaan sitä faktaa. Halusin tulla jakamaan näitä fiiliksiä tänne, kaikille tiedoksi että kaikki on hyvin mutta vaikeitakin hetkiä on. Kurjinta on ehkä se kun on paha mieli eikä voikaan vaan käpertyä Jessen kainaloon.   Kuitenkin, tiivistettynä: mä rakastan olla täällä mutta mä myös olen käyny läpi kaikenlaisia negatiivisia fiiliksiä ja koko ajan ikävöin jotain kotikotoota. Ja mä oon ikuisesti kiitollinen kaikille jotka on ollut apuna ja tukena toteuttamaan tätä unelmaa.

Kiitos

♥ äiti

♥ Eve

♥ Valtteri

♥ mummo&ukko

♥ mummu&Matti

♥ Jesse

♥ Maija

♥ Emilia&Isabella

♥ Ella,Hilla&Pinja

♥ kaikki muut sukulaiset ja ystävät

Suurkiitos

♥ host-perhe

♥ isä

Mennyt viikko sekä lisää jefua ja high schoolia!

Arkirutiini on lähteny käyntii, koulussa oon ollu nyt kaks viikkoa. Vapaata aikaa ei hirveesti ole ja vaikka kuinka aina käy mielessä että tulis päivittelemään tänne kuulumisia ni ei energia tai aika riitä joten pahoittelut. :)
Arkiaamuisin herään 6:30 ja kouluun lähdetään n. 7:30. Matka on alle kilsan mutta mä en saa kävellä sitä. Kyllä, ymmärsitte oikein, mun on kiellettyä kävellä kouluun tai koulusta kotiin. Viime vuonna oli vissiinki jollekki vaihtarille meinannu käydä huonosti ni järjestö kieltää nyt sitte kenenkään kävelemästä kouluun. Eli mom sit aina vie mut. Koulu alkaa 7:50. Lukujärjestyksestä ja aineista kerroinki jo viime postauksessa. Kokeita on ollu jo espanjasta 2, matikasta 1 ja social problemsista 3. Ne on vaan semmosii pienii testejä mut ärsyttää silti ku niitä on joka viikko. Tunnit kestää 40 minuuttia ja välitunnit 4 minuuttia, eli kerkeet vaan siirtyä luokasta toiseen, hyvällä säkällä kerkeet käydä loksulla!
Lounas on klo 11 ja siellä istun muitten senioreitten kans, meil on jo ihan vakiintuneet paikat. En menis hirveesti kehumaan sitä koululounasta... Siel on joka päivä pizzaa tai hampurilaisia tai hot dogeja mut luojan kiitos myös salaattivaihtoehto. Ei sekää kummonen oo mutta ennemmin mä sitä syön. Kahtena päivänä en oo ottanu salaattia ja kaikkina muina päivinä oon...
No, koulun jälkeen on cross country (eli juoksua) ja treenit kestää yleensä n. 1,5-2h. Keskiviikkona meil oli eka race eli kilpailu mut mä en voinu osallistuu ku vammauduin. Viime viikonloppuna siis menin juoksemaa, lauantaina jonku 8km ja sunnuntaina 5km. Mul alko sattuu jalkaa ihan sikan, jalkapohjassa se kaarre en tiiä mikä sen nimi on suomeks mut arch. Maanantaina oli labour day eli vapaapäivä. Kysyin mitä silloin juhlitaan ni dadilta sain vastauksen et "yks turha päivä vaan muiden joukossa mut hyvä syy saada jenkeille ylimääränen vapaapäivä". Silloin ei siis ollu treenejä ku ei ollu kouluukaa, tiistaina oli taas treenit mut en pystyny juoksee. Torstaina mentii sit lääkärille ja hyvä niin. My arch was falling äh en osaa selittää sitä suomeks.. Se sit teippas mun jalan ja käski ostaa extra arches mun kenkii ja kiels urheilemasta muutamaan päivään et se saa lepoo ja rauhottuu ja paranis. Nyt on sitte nätti pakettijalka! Ainii ja pitää hehkuttaa: juoksin meiän koulun toisiks parhaan ajan mailin testijuoksussa jeee!

Kotona oon sit 5:30pm ja syödää päivällinen ja sit teen maholliset läksyt ja istuskelen terassilla perheen ja/tai naapureiden kanssa ja luen kirjoja tai piirtelen. Kaikkee rentoo. Tosiaa innostuin taas piirtelemää ja lähettii yks päivä dadin kans johki art storee ku seki tartti sielt jotai ja mä sit ostin kunnon kyniä ja sit se vei mut kirjakauppaa joka oli ihan taivas!!!! Se oli aivan hervottoman kokonen en oo ikinä ollu niin isossa ja ihanassa kirjakaupassa! Etin paria tiettyä kirjaa ja ku löysin ni sit löysin samalla pari muutaki ja hehkutin siel vaa koko ajan :D Ostin sit loppujenlopuks 4 kirjaa joille yhteishinnaks tuli vaa $32 eli vajaa 30€ :)

Viime lauantaina meil oli campfire tässä meillä kotona, tuli sukulaisia ja naapureita. Oli tosi hauska ilta! Aloteltii 7 aikoihin ja se sit venähti yhteen yöllä :) Grillailtii kaikkee hyvää, maistoin ekaa kertaa mountain pie, eli semmonen leipäjuttu ja sitte s'mores!!!!! ooo rakkautta. 1. grillaa vaahtokarkki. 2. leikkaa pala suklaata. 3.ota kaks keksiä ja laita vaahtokarkki ja suklaa niiden väliin ja SYÖ. NAM.

Eilen oli sit taas futispeli, eka homegame!!! Ja voitettii 35-16 wuhuu!! Edelleen vaan RAKASTAN tota high school  spiritiä, se on ihan uskomatonta :D ! Sen jälkee oli pienimuotonen tanssijuttu koululla. Ei tosiaa ollu mikää pukeudutaan-hienosti-tanssi, ja oltiin kyllä hehkeitä sen jälkee ku oltii ensiks taas hiottu niissä band unformuissa! Tässä nyt kuvia campfirestä ja eiliseltä. Pääosin kuvissa on Missy, josta on ehdottomasti tullu paras kaveri täällä tähän mennessä! :) Ja näkyy myös koulun hallwaytä vähän :)

Mountain pie, ylemmässä kuvassa näkyy noi leipäraudat joilla noi tehää. Leivän väliin voi laittaa esim majoneesia, tomaattisoosia, juustoa,kinkkua... Mä onnistuin vähän käräyttämään omani :D

  S'mores! Huono salamakuva mutta ei se näkö vaan se maku <3 

Vastustajien cheerleaders + silks&majorettes eli lippujen ja keppien heiluttelijat marching bandin taustalla. Ja kuvan taustalla noi vuoria joita rakastan.

  Missy! Ja mun aukinainen lokero :p
  Jenkkien heittäytyminen! Kukaan ei ujostellu, kaikki tanssi! Oli hauskaa :)
  Heart&Missy :)
  Alyssa&Roy :)
  En tiiä mitä tässä kuvassa tapahtuu mut ainaki siitä voi bongata mun teipatun jalan :D
  Shannon&Natalie :)